Lasten Pakkaspäivät ilahduttavat jälleen

Sydäntalven aikaan vietetään jälleen perinteisiä Lasten Pakkaspäiviä 19.-25.1.2025. 

Kuopiossa voi lähteä esimerkiksi museoseikkailuun KUMMA:ssa, jossa seikkailu sisältyy museon pääsymaksuun (12 € / 6 €), alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi ja Museokortti käy maksuvälineenä. Pakkaspäivien aikana voi viettää aikaa myös Lego-iltapäivissä Kuopion pääkirjastolla tai osallistua Kantti-Karhun satutunteihin yhdessä Kuopion pääkirjaston ja Kuopion museon väen kanssa. Kino Kuvakukossa ja Pyörön koulun auditoriossa järjestetään Pakkaspäivien Pulpettikino -esityksiä esiopetus- ja varhaiskasvatusikäisille (päiväkotiryhmille/ennakkoilmoittautuminen). Kuopion Musiikkikeskuksella nähdään 22.1.2026 Mimmit ja Puhuri, pakkasen poika -musiikkisatu, josta ei puutu vauhtia, jännitystä eikä hilpeyttä. Musiikkisadussa joku yrittää estää talven saapumisen ja Puhuria kalvaa suuri salaisuus. Ehkä talvet voidaan silti vielä pelastaa.  

Pakkaspäivät näkyvät myös Nilsiässä lauantaina 24.1.2026, jolloin järjestetään esimerkiksi U20T lentopallon kotiturnaus, jonka järjestää Nilsiän Nujakka/ lentopallo/ U20T joukkue. Lisäksi ohjelmassa myös Pakkaspäivät-tapahtuma Nilsiän seurakuntakodilla ja sen piha-alueella. Tarkemmat ohjelmatiedot ja aikataulut päivittyvät Kuopion seinälle. Nilsiän ohjelman järjestävät muun muassa Nilsiän alueseurakunta, Nilsiän Pitäjäyhdistys ry, MLL Nilsiä sekä Arkkitehti- ja ympäristökulttuurikoulu LASTU. 

Maaningalla Pakkaspäivät jatkuvat vielä 28.1.2026, jolloin järjestetään Kaikkien perheiden ilta “Maaningan Pakkaspäivät”. Tapahtuma on kaikille avoin ja tarjoaa mukavaa yhdessäoloa sekä monipuolista tekemistä, pääosin ulkona. Järjestäjänä toimii Kuopion kaupunki yhteistyössä Maaningan alueen toimijoiden kanssa. 

Pakkaspäiville ohjelmaa tuottaa Kuopion kaupunki ja lukuisa määrä eri toimijoita. Ohjelmamuutokset ovat mahdollisia ja tapahtumilla voi olla säävaraus. Katso tarkemmat tiedot ja Pakkasviikon ohjelmaa Kuopion Seinältä!  

Lasten Pakkasjuhla Brahenpuistossa 

Lasten Pakkasjuhlaa vietetään sunnuntaina 25.1.2025 klo 14–17 myös Brahenpuistossa.  

Ohjelmassa on mm. MusaMaja, Tanssikollektiivi MegaFunkin tanssiesitys ja tanssityöpaja sekä Taikuri Puijon Torvi tekee tapahtuma-aikana lähitaikuutta tapahtumakävijöille ja myös esiintyy Pakkasjuhlassa. Hilima Haepakka juontaa tapahtuman. Lisäksi puistossa on talvista touhua koko perheelle, kuten mäenlaskua, talvisia liikuntapisteitä ja lisäksi trangian testausta Kallan Tyttöjen ohjaamana. Kuopion Luisteluseura esiintyy Kuopionlahden kaukalossa klo 14.45 ja esityksen jälkeen luvassa luisteluohjausta rajoitetun ajan. Tapahtumassa kävijöitä tervehtimässä myös Pähkä ja Kamu -hahmot sekä Vuodenajat-valohahmot vierailevat tapahtumassa klo 16–17.  

Pakkasjuhla on maksuton ja avoin tapahtuma kaikille. Puistossa on mahdollisuus laskea pulkkamäkeä, joten ota liukurit ja pulkat mukaan! Myös omien makkaroiden paistaminen ja eväiden syöminen on mahdollista. Lisäksi alueelta on mahdollista ostaa syötävää.  

Tapahtumakävijöiden kannattaa huomioida Pakkasjuhlaan saapuessaan, että katu on suljettu Kuopionlahdenkadun risteyksestä Vuorikadun loppupäähän tapahtuman ajan, risteyksessä on liikenteenohjaus. Pieni parkkipaikka Kuopionlahden kentän vieressä ei ole myöskään tapahtuman aikana käytössä tapahtumakävijöille. 

Brahenpuiston Pakkasjuhlassa yhteistyössä on Kuopion Energia, Kallan Tytöt, Kuopion Setlementti Puijola, Kuopion tuomiokirkkoseurakunta, Kehitysvammaisten Tukiliitto ja KULS. Aikataulu- ja ohjelmamuutokset mahdollisia. Tapahtumalla on säävaraus.  

Koko pakkasviikon ohjelma on katsottavissa osoitteesta Pakkaspäivät – Kuopion Seinä 

Brahenpuiston Pakkasjuhlan tiedot löytyvät myös www.kuopio.fi/pakkasjuhla 

Jenni Niskanen

Kulttuurisuunnittelija

Yh­tei­sö­pal­ve­lut