Kaupunginhallituksen päätökset 18.5.2026

Where Green and Community Flourish -hanke

European Urban Initiative on Euroopan unionin rahoittama ohjelma, jonka tavoitteena on tukea EU-kaupunkeja kestävän kaupunkikehittämisen innovatiivisissa ratkaisuissa. Ohjelma rahoittaa pilottihankkeita, joissa kaupungit testaavat uusia, integroitua kaupunkikehittämistä edistäviä toimintamalleja todellisessa kaupunkiympäristössä. Hankehakemusta on valmisteltu siten, että hakemus voidaan jättää meneillään olevaan EUI -rahoitushakuun, jonka hakuaika päättyy 15.6.2026. Päätös rahoituksesta tulee marraskuussa 2026.

Hankkeen keskeisenä tarkoituksena on ilmastonmuutokseen sopeutuminen, kaupunkitilan kehittäminen asukkaita ja varsinkin nuoria kuullen, alueen käyttäjien osallistaminen ja mielen hyvinvoinnin vahvistaminen.

Hanke toteuttaa laaja-alaisesti Kuopion kaupungin strategisia tavoitteita ja ohjelmista erityisesti kestävän kasvun, elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallistavan kaupunkikehittämisen näkökulmasta. Hanke tukee muun muassa Kuopion kaupunkistrategian, Viksu Kuopio -ohjelman, Mieliteko-ohjelman sekä One Health -toimintapaa.

Hankkeen päähakija ja -toteuttajana toimii rahoitusintrumentin sääntöjen mukaisesti Kuopion kaupunki, joka vastaa hankkeen kokonaisuudesta. Osatoteuttajina hankkeessa toimivat Savonia-ammattikorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto ja Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos.

Hanke toteutuu kaksivuotisena hankkeena 1.3.2027-28.2.2029. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 2,5 miljoonaa euroa, josta omarahoitusosuus on 20 % ja haettava EUI-tuki 80 %.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se päättää

a. että Kuopion kaupunki osallistuu Where Green and Community Flourish -hankkeeseen, jossa osatoteuttajan roolissa ovat myös Savonia, Itä-Suomen yliopisto ja THL.

b. sitoutua hankkeen 301 057,44 € omarahoitusosuuteen.

Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.

Lue asiasta tarkemmin kokouksen asialistalta.