Vanha Kuopio -päivä juhlisti kaupunkimme rikasta kulttuurihistoriaa – yli 8000 käyntikertaa

Kuopiossa vietettiin Vanha Kuopio -päivää lauantaina 16.5.2026. Tuolloin ovet olivat avoinna Kuopion vanhimpiin puutalorakennuksiin eli 250-vuotiaaseen Vanhaan Pappilaan, Minna Canthin entiseen kotitaloon Kanttilaan, Kuopion Klubille, Korttelimuseoon, Kuopion Rouvasväenyhdistyksen omistamaan Piispantaloon sekä Käsillä ry:n hallinnoimaan, Maria Jotunin koulurakennuksena tunnettuun taloon.

Taloihin tutustumisen lisäksi kaikenikäisille suunnattu maksuton ohjelma sisälsi mm. musiikkiesityksiä, opastuskierroksia, askartelua ja käsityönäytteitä sekä mobiilipelin. Kuopion Klubilla oli myös mahdollisuus lounaaseen.

Osa kävijöistä kiersi kaikki rakennukset, osa valitsi muutaman kohteen. Asiakaspalautteen mukaan kävijöitä oli Kuopion alueen lisäksi mm. Helsingistä, Espoosta, Juuasta ja Oulusta.

Palautteiden perusteella suosituimpia olivat Kanttilan ikkunasta näkyvän Kaakinpuun tarina, äänioikeuden edistämisen  konkreettiset tapahtumat sekä Kanttilan tuleva toiminta ja arkkitehtipiirustukset. Pappilassa erityisesti lapsiperheitä ilahduttivat lampaat ja Pappilan hätävara. Piispantalossa upeat salit häikäisivät vieraita, ja käsitöiden tekeminen kiinnosti. Korttelimuseon tilat, luennot ja työpajat keräsivät erityistä kiitosta, ja monelle tuli uutena tietona, kuinka monipuolista Käsillä ry:n toiminta on. Käsillä ry sijaitsee entisessä köyhien tyttöjen koulurakennuksessa,  Maria Jotunin koulurakennuksena tunnetussa talossa. Kuopion Klubin tarinat herättivät kiinnostusta.

Talokohtaisesti Kanttila keräsi eniten kävijöitä, 1400 henkilöä, joista moni vieraili siellä ensimmäistä kertaa. Moni kommentoi, ettei ollut aiemmin tiennyt, että taloon on suunnitteilla kahvila, hotelli-residenssitiloja sekä monenlaisia näyttely- ja työtiloja mm. yhdistyksille. Kanttilan ja koko Vanhan Kuopion potentiaali matkailullisena vetonaulana herätti runsaasti keskustelua.

Tapahtuman ohjelmaan voi tutustua jälkikäteen osoitteessa www.vanhakuopio.fi, somessa @vanhakuopio sekä Facebookissa osoitteessa www.facebook.com/vanhakuopio .

Palautetta voi antaa osoitteessa: https://forms.gle/i8UMtjDkpWvN2Caz7

Vanha Kuopio -päivän järjesti kuusi puutaloissa toimivaa yhteisöä: Minna Canthin talo ry, Kuopion klubi, Kuopion korttelimuseo, Kuopion Käsityöyhdistys Käsillä ry, Kuopion Rouvasväen yhdistys ry ja Vanha Pappila (Kuopion ev. lut. seurakuntayhtymä).

Tulevaisuus

Vanha Kuopio -päivä järjestetään uudelleen vuonna 2027. Mukaan on jo ehdotettu uusia toimijoita ja rakennuksia, kaikkia kiinnostuneita kannustetaan ottamaan yhteyttä! Vanha Kuopio -konseptia kehitetään Minna Canthin talo ry:n toimesta myös ympärivuotiseksi.

Asiakaspalautteita

“Hieno tapahtuma, parasta oli Kanttilassa kuljeskelu ja miehen tarinat Minna Canthista.”

“Tunnelma kohteissa oli ihana. Lämminhenkisiä kohtaamisia ja uutta tietoa nykyisestä toiminnasta. Kiinnostuin toiminnasta.”

“Hyvä oli ensimmäiseksi kerraksi – tästä on hyvä laajentaa ensi vuonna.”