Yhdessä kohti kukoistavaa Kuopiota
Kuopion kaupungin valtuustoryhmät allekirjoittivat maanantaina 18.5.2026 valtuustosopimuksen. Sopimus viestii yhteisestä tahtotilasta sitoutua Kukoistava Kuopio -strategiaan ja sen toteuttamisohjelmaan. Valtuustosopimuksen tavoitteena on vahvistaa päätöksentekokulttuuria, joka tukee kaupungin menestystä. Sen perustana ovat avoin, arvostava ja kuunteleva vuorovaikutus sekä yhteistyö, joka lisää ymmärrystä, luottamusta ja osallisuutta.
Kuopion juhlavuoden jälkeen uuden strategian ensimmäinen vuosi on ollut yhdessä tekemisen ja vuoropuhelun aikaa. Kaupunki on siirtynyt uuteen johtamisjärjestelmään ja vahvistanut poikkihallinnollista yhteistyötä sekä arvojen mukaista toimintakulttuuria.
Ensi viikolla kaupunginhallitus päättää Kukoistava Kuopio -toteuttamisohjelmasta. Ohjelma on valmisteltu kevään 2026 aikana laajassa vuoropuhelussa sidosryhmien, henkilöstön, valtuustoryhmien, vaikuttamistoimielinten ja vastuualuejohtajien kanssa.
Valtuustosopimus tukee tätä työtä antamalla yhteisen suunnan ja vahvistamalla sitoutumista strategian toteuttamiseen. Sopimus luo vakautta ja ennakoitavuutta Kuopion päätöksentekoon ja kertoo kaupungista, jossa asioita halutaan ja osataan tehdä yhdessä.
Kukoistava Kuopio – koti johon kuulua ja josta kurkottaa.
Sopimuksen allekirjoittivat:
Markku Rossi
Keskustan valtuustoryhmä
Hilkka Kontiainen
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Jukka Savolainen
Kokoomuksen valtuustoryhmä
Jenni Vaattovaara
Vihreiden valtuustoryhmä
Risto Pirinen
Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Björn Cederberg
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä