Crowdsorsan vieraslajipeli tulee taas Kuopioon

Kukkiva vaaleanpunainen jättipalsami ja vihreät lehdet.
Kuva: Crowdsorsa

Kuopiossa voi taas tänä kesänä ansaita rahaa hävittämällä haitallista jättipalsamia Crowdsorsa-mobiilipelin avulla. Jokainen voi osallistua torjuntatyöhön lataamalla sovelluksen omaan älypuhelimeen ja lähtemällä luontoon. Tänä kesänä peliin osallistuville on jaossa yhteensä 4 000 euroa palkkioina.

Kuopion joukkoistettu jättipalsamintorjunta käynnistyy maanantaina 22. kesäkuuta, kun jättipalsamit aloittelevat kukintaansa ja ovat helposti tunnistettavissa.

Pelialue on pääosin sama kuin viime vuonna. Mukana ovat Puijoa ympäröivät alueet moottoritien länsipuolelta, Neulamäen ja Neulaniemen alueet, Huuhanmäen alue, Levänen, Rauhalahti, Rasinmäki, Jynkkä, Jynkänniemi, Petonen, Pirttiniemi ja Saaristokaupunki. Uutena alueena mukaan on otettu Hiltulanlahden asemaakaava-alueet.

Pelialue on suunniteltu, niin että mukaan valitut alueet saataisiin huolella torjuttua. Alueiden valinnassa on painotettu luontoarvoja ja sitä, että jättipalsamiesiintymät alueella ovat vielä sen kokoisia, että niitä on mahdollista käsityönä torjua. Luonnon monimuotoisuuden suojelun kannalta tärkeimmät esiintymät Neulamäen alueella on merkitty pelin kartalle bonusalueina, joiden kitkemisestä saa isomman palkkion. Tarkka pelialue näkyy sovelluksesta.

– Jättipalsami leviää helposti Kuopion kosteilla ja rehevillä kasvupaikoilla. Kuntalaisten osallistuminen jättipalsamin torjuntaan on tärkeää kasvin leviämisen estämiseksi. Crowdsorsa-mobiilipelin kautta osallistuminen onnistuu helposti ja lisäksi osallistujat saavat palkkion tekemästään työstä. Toivommekin, että kuntalaiset lähtevät innokkaasti mukaan torjumaan jättipalsamia myös tänä kesänä, toteaa Kuopion ympäristönsuojelusuunnittelija Anniina Le Tortorec.

Haitalliset vieraslajit ovat kasveja, jotka leviävät uusille alueille ihmisen myötävaikutuksella ja syrjäyttävät alkuperäistä lajistoa. Ne heikentävät luonnon monimuotoisuutta ja voivat aiheuttaa merkittäviä kustannuksia ympäristönhoidossa.

Kuopiossa joukkoistettu jättipalsamintorjunta on jo vakiintunut osa luonnonsuojelutyötä. Kaupunki on mukana nyt jo neljättä kertaa.

Näin torjunta toimii

Crowdsorsan vieraslajipeli tarjoaa kansalaisille mahdollisuuden osallistua konkreettisiin talkoisiin lähiluonnon hyväksi ja saada palkkioita tehdystä työstä.

Pelaaja etsii vieraslajikasveja sovelluksen kartan pelialueelta. Löytäessään sopivan esiintymän pelaaja videoi alueen kävelemällä sen ympäri. Torjuttuaan kaikki esiintymän vieraslajikasvit hän kiertää saman alueen uudelleen ja videoiden työnsä jäljen. Kartalle ilmestyy punainen kasvi-ikoni merkitsemään juuri raivattua aluetta.

Jo kertaalleen torjutun kohteen voi uudelleen torjua heti, kun pelikartalla esiintymää osoittava kasvi-ikoni on muuttunut punaisesta vihreäksi. Tämä tapahtuu noin kahden viikon kuluttua ensimmäisestä torjunnasta.

Videot tulee ladata Crowdsorsan laadunhallinnan tarkastettavaksi kolmen päivän (72h) kuluessa. Tämän jälkeen lataamattomat videot automaattisesti hylätään. Hyväksytyistä suorituksista maksetaan palkkio, jonka voi pyytää sovelluksesta omalle pankkitilille.

– Viime vuonna vieraslajitehtäviin osallistujat, joista noin kolmannes oli nuoria, saivat Suomessa raivattua yli 2,8 miljoonan neliömetrin alueelta vieraslajeja. Se on huikea saavutus. Uskon, että tänä kesänä voimme yltää taas uuteen ennätykseen, sanoo Crowdsorsan toimitusjohtaja Toni Paju.

Peliaikaa on elokuun loppuun asti tai niin kauan kuin paikallista palkkiobudjettia riittää, ja torjunnan etenemistä voi seurata sovelluksesta.

Luonnon monimuotoisuutta uhkaavia haitallisia vieraslajeja torjutaan tänä kesänä Crowdsorsan avulla jo yli 80 kunnassa ja kaupungissa Suomessa. Lisäksi peli on käytössä myös Ruotsissa ja Kanadassa.