Pirtin vanhan koulun kalusteet uusiokäyttöön – tukea ukrainalaislapsille Viroon

Kuva: Matti Miettinen/ Kuopion ja Puijon Rotaryklubi

Kuopion kaupunki lahjoittaa Pirtin vanhan koulun käytöstä poistuneet kalusteet ja opetusvälineet ukrainalaispakolaisten koulutarpeisiin Viroon. Noin 350 oppilaan kalustekokonaisuus toimitetaan Pärnun alueen noin 30 koululle. Kalusteet toimitetaan yhteistyössä laajan vapaaehtoistyönverkoston kanssa.

Lahjoitukseen kuuluu noin 350 pulpettia, 575 tuolia ja 120 pöytää sekä lisäksi kaappeja, hyllyjä, lokerikkoja, naulakoita ja opetusvälineitä. Lahjoitettavat kalusteet ovat jääneet ylimääräisiksi vanhan Pirtin koulun toiminnan päätyttyä.

Kaupungin toiminnan tavoitteena on edistää sekä kiertotaloutta että vastuullista resurssien käyttöä. Jos kalusteita ei voida hyödyntää kaupungin omissa kohteissa, niitä tarjotaan eteenpäin esimerkiksi yhdistyksille ja hyväntekeväisyystoimijoille ennen mahdollisia jätekuljetuksia. Toiminta tukee Kuopion kaupungin Viksu Kuopio -ohjelman tavoitteita.

Lahjoituksen toteutus on laajan yhteistyön tulos. Kuopion kaupunki vastaa kalusteiden luovutuksesta, ja kokonaisuus on rakentunut tiiviissä yhteistyössä Rotary-verkoston sekä suomalaisten ja virolaisten toimijoiden kanssa. Mukana on ollut vapaaehtoisia, yrityksiä, järjestöjä ja Pirtin koulun henkilöstöä, jotka ovat osallistuneet kalusteiden pakkaamiseen, kuljetukseen ja vastaanottoon.

Kuluneiden päivien aikana koulullamme on ollut vilskettä, kun kalusteita on siirretty eteenpäin vapaaehtoisten ja yhteistyökumppaneiden voimin. On hienoa, että Pirtin koulun kalusteet pääsevät jatkamaan tärkeää tehtäväänsä lasten oppimisen tukena myös uusissa kouluissa,” toteaa Pirtin koulun rehtori Sami Varis.

Myös projektipäällikkö Matti Miettinen Kuopion ja Puijon Rotaryklubista kiittää yhteistyötä:

” Tämä on hieno esimerkki siitä, mitä laajalla yhteistyöllä voidaan saada aikaan. Monen toimijan yhteinen ponnistus mahdollistaa sen, että kalusteet päätyvät sinne, missä tarve on suurin ja tukevat lasten koulunkäyntiä.”