Ulkoilureitin ja lumetusvesilinjan rakentaminen alkaa Niuvan ja Puijon alueella
Ulkoilureitin ja lumetusvesilinjan rakentamisen urakka alkaa välillä Niuvan uimaranta – Puijon urheilualue. Rakennuskohde sijaitsee Niuvan, Rypysuon ja Puijonlaakson kaupunginosissa. Urakassa rakennetaan lumetusvesilinja Niuvan rannasta Puijon urheilu-alueelle. Lumetusvesilinjan rakentamisen yhteydessä rakennetaan ulkoiluväylä ja valaistus sekä kuivatusjärjestelmiä.
Työt alkavat viikolla 24. Rakentaminen alkaa puuston poistolla ja etenee Niuvan rannan suunnasta kohti Puijoa. Vettä samentavat työt ja pumppaamon imuputken rakentaminen alkaa syyskuusta alkaen. Rakennustöistä saattaa aiheutua melua ja pölyä. Pääsääntöisesti työaika on arkisin klo 7–18 välisenä aikana.
Urakka-aika on 11.12.2026 saakka.
Rakennustyö vaikuttaa liikkumiseen Niuvan uimarannalla, venerannalla ja pysäköintipaikalla sekä nykyisellä ulkoiluväylällä ja sitä risteävillä väylillä. Koko ulkoilureitti ei ole työmaa-aluetta yhtä aikaa, vaan työ etenee lyhyemmissä osuuksissa, jotka eristetään työmaa-alueeksi ja joiden ohi järjestetään kiertotiet. Ajoneuvoliikenteelle vaikutuksia aiheuttavat Niuvantien ja Suurmäentien poikitukset.
Työmaa-alueet suojataan. Erityisesti lapsille tulee painottaa varovaisuuden noudattamista työalueen läheisyydessä. Oleskelu ja liikkuminen työmaa-alueen sisäpuolella on ehdottomasti kielletty koko työmaan ajan. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.
Urakan toteuttajana on Järveläisen Maansiirto Oy.