Nilsiä Koulupolun saneeraus

Kuopion Vesi Oy saneeraa katusaneerauksen yhteydessä vesihuoltolinjoja Nilsiän Koulupolulla välillä Syvärintie-Meijerintie.
 
Pääurakoitsijana hankkeessa on Koneurakointi M.Niiranen Oy. Rakennustyöt alkavat viikolla 25/2026 ja valmistuvat lokakuussa 2026.


Työn aikana ajo tonteille ja kiinteistöihin saattaa vaikeutua ja kulkuyhteyksiä järjestetään tilapäisten väylien kautta. Rakentamisen tiellä olevat varusteet siirretään väliaikaisiin paikkoihin varsinaisen työalueen ulkopuolelle. Saneerauksen aikana alueen pysäköintiin tulee muutoksia. Pysäköintiin tulee käyttää urakka-alueen ulkopuolisia vapaita paikkoja.
 
Saneerauksen vuoksi Koulupolun kevyenliikenteen kulkureitteihin tulee muutoksia. Liikenne ohjataan kiertoreiteille opasteita ja työmaa-aitoja hyödyntäen. Kevyen liikenteen kiertoreitit muuttuvat työn edetessä.
 
Työalueet suojataan suoja-aidoilla. Pyydämme huomioimaan työkoneet, työmaaliikenteen ja putkikaivannot liikkuessanne työalueen läheisyydessä. Vaaratilanteiden välttämiseksi vaihtoehtoisten reittien käyttö on myös suositeltavaa. Erityisesti lapsille tulee painottaa varovaisuuden noudattamista työalueen läheisyydessä. Aidattujen ja huomionauhoilla eristettyjen alueiden sisäpuolella oleskelu on ehdottomasti kielletty.
 
Yhteystiedot:
Urakoitsija: Koneurakointi M. Niiranen Oy / Työmaapäällikkö Jarmo Turunen, puh. 040 821 9495 jarmo.turunen@mniiranen.fi
 
Pahoittelemme työstä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.