Neulamäen keskuksen yleissuunnitelmavaihtoehdot esillä kaupunkikehittämisen avoimet ovet -tilaisuudessa torstaina 26.11.

Kaupunkia ylhäältä kuvattuna auringonlaskun aikaan. Etualalla järvi.

Tervetuloa mukaan keskustelemaan Neulamäen kaupunginosan tulevaisuudesta Kuopion kaupungin edustajien kanssa torstaina 26.11. Neulamäen kirjaston lehtisaliin kello 17.00–18.30. Paikalla on kaupungin henkilökuntaa strategisesta kaupunkikehityksestä, asemakaavoituksesta, viher- ja virkistyspalveluista sekä joukkoliikenteestä. 

Tilaisuudessa esitellään Neulamäen kehittämistä osana Kuopio Plus -kokonaisuutta, asemakaavoituksen etenemistä sekä Neulamäen keskuksen alueelle laadittua yleissuunnitelmaa. Ajankohtaisten esittelyiden lisäksi tilaisuudessa on mahdollista vapaasti keskustella muista Neulamäen kehittämiseen liittyvistä kysymyksistä. Paikalle voi saapua itselle sopivaan aikaan.    

Yleissuunnitelma toimii tulevan kehittämisen pohjana 

Neulamäen keskuksen alueelle laaditussa yleissuunnitelmassa on tarkasteltu, kuinka aluetta voidaan kehittää niin, että keskus kehittyy elinvoimaisena, viihtyisänä ja tunnistettavana kaupunginosakeskuksena. Työssä on otettu kantaa uuden rakentamisen sijoittumiseen ja määrään, liikennejärjestelyihin, kävelyn- ja pyöräilyn yhteyksiin, viher- ja virkistysalueisiin sekä hulevesien hallintaan.  

Yleissuunnitelma on luonteeltaan visio ja tulevan kehittämisen pohjatyö. Sen tavoitteena on hahmottaa alueen kehittämismahdollisuuksia ja luoda lähtökohdat tulevalle asemakaavoitukselle, jonka yhteydessä suunnitteluratkaisuja tarkennetaan ja arvioidaan yksityiskohtaisemmin. Marraskuun tilaisuudessa esillä on kaksi toisistaan poikkeavaa suunnitelmavaihtoehtoa, jotka esittävät erilaisia näkemyksiä Neulamäen keskuksen tulevaisuudesta.  

Tervetuloa mukaan keskustelemaan! 

Tilaisuus on vapaamuotoinen, jossa asukkaat pääsevät kyselemään ja keskustelemaan kaavoituksesta ja Neulamäen kehittämisestä sekä meneillään olevista suunnitelmista. Kyseessä ei ole virallinen kaavaprosesseihin kuuluva osallistaminen.