Kuopion yleiskaava 2050 -hanke käynnistyy asukkaille järjestettävillä työpajoilla
Kuopion kaupunki on aloittanut koko kaupunkia koskevan merkittävän yleiskaavan laadinnan, jonka tarkoituksena on ratkaista se, miten kaupunki kehittyy seuraavan neljännesvuosisadan aikana. Helmikuun loppuun mennessä järjestetään yhteensä 13 työpajaa, jossa asukkaat pääsevät kertomaan näkemyksiään kaupungin kehittämisestä. Kaupunkirakennelautakunta käsittelee Kuopion yleiskaava 2050:n osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamista kokouksessaan 11. marraskuuta.
Kuopio on Itä-Suomen alueen keskus ja asukasluvultaan suurin kaupunki. Toisin kuin monessa muussa Suomen kaupungeissa väestön ja työpaikkojen määrä sekä palveluiden tarjonta tulevat jatkamaan kasvuaan Kuopiossa myös tulevina vuosikymmeninä. Kaupungin kasvu tarkoittaa samalla sitä, että kasvulle varataan tilaa maankäytön suunnittelussa yleiskaavoituksen kautta. Yleiskaavan tarkoituksena onkin osoittaa, minne ja mihin uudet asunnot, työpaikat ja palvelut sijoittuvat sekä kertoa miten liikennejärjestelmää kehitetään. Kaupungin kasvu ei jakaudu tasaisesti kaikille alueille, vaan osalla alueista väestö vähenee, talouden kehitys hidastuu ja palveluverkkoa joudutaan mukauttamaan. Näillä alueilla maankäytön suunnittelussa kasvun rinnalle nousevat muutokseen sopeutuminen, alueiden vahvuuksien tukeminen ja kehityksen hallittu ohjaaminen.
Yleiskaavaa valmistelevan kaavoitusinsinööri Juho Palviaisen mukaan vain noin reilu viidennes voimassa olevista yleiskaavoista on ajan tasalla nykylainsäädännön näkökulmasta. Johtuen Kuopion maantieteellisestä laajuudesta, liitoskuntien vaihtelevista kaavoituskäytännöistä sekä kaavoitukseen käytetyistä resursseista, yleiskaavat eivät ole aina pysyneet mukana kaupungin kasvun tahdissa.
Palviaisen mukaan Kuopion yleiskaava 2050 -kaavalla päivitetään erityisesti keskeisellä kaupunkialueella pääasiassa 2000-luvun alussa lainvoiman saanutta yleiskaavaa, joka on monilta osin vanhentunut. Muualla yleiskaavalla ohjataan suuripiirteisemmin maankäytön kehittymistä pitkällä aikavälillä.
Kaavan vireilletulovaiheessa järjestetään yhteensä 13 yleisötilaisuutta marraskuun 2026 ja helmikuun 2027 välisenä aikana. Tilaisuuksissa esitellään Kuopion yleiskaava 2050:n tarkoitus, tavoitteet, selvitystarpeita, työn etenemistä, miten kaavoitukseen voi osallistua, tavoiteaikataulu sekä yhteyshenkilöt. Tilaisuuden työpajaosuudessa osallistujat pääsevät pienryhmissä jakamaan ja kirjaamaan ajatuksiaan liittyen alueen ympäristöön, vahvuuksiin, ominaispiirteisiin ja tulevaisuudennäkymiin.
Yleisötilaisuudet
- Ma 23.11. klo 17.30 Maaninka, Maaninkajärven koulu
- Ke 25.11. klo 17.00 Kantakaupunginalue, valtuustotalo
- Ma 30.11. klo 17.30, Etelä-Kuopion alue, seurantalo Valoharju
- Ke 2.12. klo 17.30 Karttula, Kissakuusen koulu
- Ma 7.12. klo 17.30 Länsi-Kuopion alue, Von Wrightin koulu
- Ke 9.12. klo 17.30 Vehmersalmi, Vehmersalmen koulu
- Ma 14.12. klo 17.30 Riistavesi, Riistaveden monitoimijatalo
- Ke 16.12. klo 17.30 Juankoski, Muuruveden kylätalo
- Ke 13.1. klo 18.00 Nilsiä, Nilsiän virastotalo
- Ke 20.1. klo 17.00 Koillinen ja luoteinen kaupunkialue, valtuustotalo
- Ke 27.1. klo 17.00 Lounainen kaupunkialue, valtuustotalo
- Ke 3.2. klo 17.00 Eteläinen kaupunkialue, Pirtin koulu
- Ke 10.2. klo 17.00 englanninkielinen työpaja, Lukema
Yleisötilaisuuksien ajankohdat voivat muuttua, ajantasaiset tiedot löytyvät yleiskaavoituksen verkkosivuilta.
Yleiskaava 2050 -hankkeesta tarkemmin myös kaupunkirakennelautakunnan asialistalla.
Yleiskaava-alueen rajaukseen voit tutustua karttapalvelussa.