Kotivara

Kotivara on osa omatoimista varautumista

Kotivaralla tarkoitetaan ruokaa ja muita välttämättömyystarvikkeita, joita löytyy kotoa, vaikka kauppaan ei pääsisi. Kotivaran pitäisi riittää vähintään kolmeksi päiväksi, jopa viikoksi. Kotivara on normaalissa kierrossa olevia elintarvikkeita ja tavaroita, joita täydennetään sitä mukaa kun niitä käytetään. Näin elintarvikkeet pysyvät tuoreina ja tavarat käyttökelpoisina.

Tilanne, että kauppaan ei pääse, voi yllättää monestakin syystä. Yksinasuva voi sairastua, eikä kykene ostoksille tai kelirikko tai liikennehäiriö estävät tavanomaiset liikenneyhteydet. Kotivaraa tarvitaan erityisesti sähkökatkojen varalle.

72 tuntia on viranomaisten ja järjestöjen laatima varautumissuositus kotitalouksille. Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Olisi tärkeää tuntea varautumisen perusteet eli tietää esimerkiksi, mistä saa oikeaa tietoa häiriötilanteessa ja miten pärjätä kylmenevässä asunnossa. Kotitalouksien varautumisesta on suuri apu yhteiskunnalle ja ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Siksi jokaisen kannattaa varautua häiriötilanteisiin.

Varaudu sähkökatkoon

Erilaiset luonnonilmiöt, myrskyt, tykkylumi ja jäätyvä sade aiheuttavat sähkökatkoksia. Lyhyenkin sähkökatkon varalta kotona tai mökillä tulisi löytyä ainakin seuraavat varusteet:

  • juomavettä (tärkein)
  • kuivamuonaa, esim. pussi- ja tölkkiruokaa
  • paristo- tai akkukäyttöinen radio / autoradio
  • taskulamppu ja paristoja
  • kynttilöitä ja tulitikkuja
  • polttopuita, jos kotona on takka tai muu tulisija
  • retkikeitin

Kotivaraan sisältyvät myös välttämättömyystarvikkeet, kuten henkilökohtaiset lääkkeet, joditabletit ja hygieniatarvikkeet. Myös varavirtalähde on hyvä olla olemassa esimerkiksi matkapuhelimen lataamiseen. Käteistä rahaa on myös syytä varata talteen.

Hanki kannellinen vesiastia jo etukäteen

Ihmisen päivittäinen vedentarve on 2-3 litraa vettä. Kotona ja työpaikalla on hyvä olla varalla puhdas kannellinen astia tai kanisteri, johon vettä voi varata tarvittaessa tai jolla voi noutaa lisää juomavettä jakelupisteestä.

Vettä voi hankkia ja säilöä myös etukäteen. Puhtaassa ja tiiviissä astiassa viileässä ja pimeässä säilytetty puhdas vesi säilyy käyttökelpoisena useita kuukausia; huoneenlämmössä olevan astian vesi kannattaa vaihtaa päivittäin, pullotetut vedet säilyvät jopa vuoden.

Lue lisää: Pahasti poikki – näin selviät pitkästä sähkökatkosta (pdf)