Minna Canthin yläkoulun hanke

Kuopion Mölymäelle nousee uusi Minna Canthin koulu. Koulu toteutetaan yhteistoiminnallisena KVR-urakkana. Rakennusliike Lapti vastaa koulun suunnittelusta ja rakentamisesta. Rakennusinvestoinnin kokonaissumma on 29,3 miljoonaa euroa. Koulu on kooltaan 10 198 m2.
Minna Canthin kouluun tulee opetustilat noin 720 yläkoululaiselle. Varsinaisten opetustilojen lisäksi rakennuksesta löytyy erilaisia tiloja oleskeluun, opiskeluun ja kohtaamisiin sekä nuorisotyön tilat ja lainaamo. Rakennuksen sydän muodostuu pääaulan eli ravintolan, näyttämön ja katsomoportaiden muodostaman kokonaisuuden ympärille. Tiloja voi käyttää yhdessä tai erikseen erilaisiin opetustarkoituksiin, tapahtumiin ja iltakäytössä.
Koulun suunnittelussa on huomioitu myös koulun tilojen, keskuskentän ja stadionin yhteiskäyttö. Esimerkiksi osassa perusopetustilassa on mahdollisuus majoittumiseen. Koulun tilat on suunniteltu monikäyttöisiksi ja soveltumaan myös iltakäyttöön, millä pyritään tehostamaan niiden käyttöastetta. Kestävillä, energiatehokkailla ja ekologisilla ratkaisuilla varmistetaan kolmikerroksisen koulun elinkaarikustannustehokkuus ja koulun pitkäaikaiskestävyys. Koulun energiatehokkuusvaatimus on A- energialuokkaa, ja rakennuksessa hyödynnetään aurinkopaneelijärjestelmää.
Hanke oli Rakentamisen Laatu RALA ry:n vähähiilisen rakentamisen arvon luonnin johtamisen pilottihanke. Hankkeen aikana kehitettiin kehitysvaiheessa ja kehitetään edelleen toteutusvaiheessa vähähiilistä rakentamista tukevia ja arvoa tuottavia toimintamalleja ja ratkaisuja.

Päivitetty 2.10.2025