Tapahtumien ja merkkivuosien TOP 2023

Vuonna 2023 KuPS ja Puijon torni täyttävät pyöreitä. Merkkivuosia juhlistavien tapahtumien lisäksi Kuopion seudulla järjestetään tapahtumia niin kulttuurin, urheilun kuin busineksen tiimoilta ympäri vuoden. Tule ja löydä omasi!

Puijon Torni 60 vuotta – elämyksiä kansallismaisemassa

Kuopion tunnetuin maamerkki täyttää 60 vuotta. Keskellä ikivanhaa aarniometsää Puijon mäellä sijaitseva linkki- ja näköalatorni kohoaa 224 metriä Kallaveden pinnan yläpuolelle. Betoninen, 75 metriä korkea torni on arkkitehti Seppo Ruotsalaisen suunnittelema.

– Puijon matkailualueen uudistettu kokonaisuus juhlistaa merkkivuotta. Muun muassa uusi tuolihissi ja esteettömät luontoreitit palvelevat kävijöitä. Puijo on kuopiolaisten metsäinen olohuone ja ulkomaisten turistien kiinnostuksen kohde, sanoo Puijo Peak Oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja Pekka Niemelä.

Puijolla järjestetään pitkin juhlavuotta erilaisia vuodenaikaan sopivia aktiviteetteja ja tapahtumia, esimerkiksi vuoden alussa snow tube -mäenlaskua värivaloissa. Tammikuinen koko perheen talvitapahtuma aloittaa juhlavuoden tapahtumat. Juhlavuosi päättyy syksyllä hienoon pimeän ajan halloween reittiin ja joulutapahtumaan.

“Näköala Puijolta on Suomen kauneus yhteen tauluun koottuna” kuuluu vanha sanonta. Tornista voi ihailla suomalaista kansallismaisemaa kaikkiin ilmansuuntiin, maisema avautuu jopa 50 kilometrin päähän.

– Torniravintolassa voi syödä sesongin mukaista lähiruokaa ja lisäksi pyörivässä ravintolassa (1 h/kierros) voi nähdä, mistä ruoka on lautaselle tullut, Niemelä vinkkaa.

puijopeak.fi

KuPS täyttää 100 vuotta

Kuopion Palloseura juhlistaa satavuotista historiaansa koko vuoden ajan. Kirjailija Lasse Lehtisen työstämä KuPS juhlakirja julkistettiin jo joulukuussa 2022. Syntymäpäiväänsä KuPS viettää maaliskuun 16. päivänä, jolloin seuran perustamiskokouksesta tulee sata vuotta täyteen.

– Synttäriviikolla vietämme Keltainen Kuopio -viikkoa. Satavuotispäivänä on juhlavastaanotto kutsuvieraille ja sidosryhmille. Juhlavuoteen sisältyy monenlaista ohjelmaa, kuten koko kansan torijuhla, KuPS yhteisön marssi Väre Areenalle ja KuPSin juhlaottelu. Kaikki juniorit juhlistavat omaa seuraa junnujen juhlaviikoilla. Lisäksi Kuopion museoon tulee jalkapalloaiheinen näyttely, KuPS 100 vuotta -fanipaita tulee myyntiin ja koululaisille järjestetään piirustuskilpailu, kertoo KuPS Oy:n hallituksen puheenjohtaja Markku Raatikainen.

Kuopion palloseura on Suomen menestyneimpiä jalkapalloseuroja ja myös yksi Pohjois-Savon vetovoimatekijöistä. Seura on erottamaton osa savolaista perimää, sillä se on liikuttanut ja koskettanut paikallisia jo sukupolvien ajan.

– Meillä junnut voivat pelata jo 2–4 -vuotiaista alkaen ja jatkaa aina edustusjoukkueisiin asti. Seura kasvattaa tiimipelaajia, jotka taitavat ryhmätyöskentelyn myös työelämässä, Raatikainen sanoo.

kups.fi

Festivaalit

Kuopiorock rokataan Väinölänniemellä jälleen 27.-29.7.2023 – nyt juhlitaan Rokin 20-vuotissynttäreitä!

Kuopiorock-festivaali tuo luonnonkauniille Väinölänniemen rannalle vuosittain erilaisia artisteja, myös kansainvälisiä tähtiä. Kuopiorock on kerta toisensa jälkeen valittu kymmenen parhaan joukkoon sadoista festivaaleista Suomessa.Tänä vuonna 2023 Kuopiorock rokkaa ja juhlii upeiden artistien kanssa. Kuopiorock ei ole vain festivaali, vaan tarjoaa myös alustan verkostoitumiselle rennossa ilmapiirissä

Luonnon ympäröimä Väinölänniemi sijaitsee vain 1,5 kilometrin päässä torilta. Festivaalikävijöillä on pääsy rannalle ja sen ympärille järjestettyihin aktiviteetteihin. Tapahtuma erottuu muista festivaaleista luonnon läheisyyden vuoksi yhdistettynä musiikkiin ja muihin elämyksiin.

kuopiorock.fi

Nuori kulttuuri festivaali 25.-28.5.2023

Nuori kulttuuri festivaali on monitaiteinen nuorten taidetapahtuma. Festivaali koostuu esityksistä, työpajoista, katutaiteesta ja ohjeisohjelmasta.

nuorikulttuuri.nuorisoseurat.fi/nuori-kulttuuri-festival-kuopiossa-toukokuussa-2023

Kuopio Tanssii ja Soi 14.-20.6.2023

Pohjoismaiden laajin kansainvälinen tanssitaidetta tutuksi tekevä tapahtuma on järjestetty vuodesta 1970 alkaen. Laadukas ohjelmisto kiinnostaa sekä ammattilaisia että harrastajia yli kansallisuusrajojen tanssin universaalin kielen vuoksi.

kuopiodancefestival.fi

Kuopio Wine Festival 30.6.-8.7.2023

Festivaali on Suomen suurin viini- ja ruokafestivaali, joka kerää hyvän ruoan, viinin ja musiikin ystävät Kuopion sataman alueelle.

kuopiowinefestival.fi

Hoodfest 11.-12.8.2023

Festivaali on kerännyt tuhansia kävijöitä eri puolilta Suomea juhlimaan kotimaisten ja ulkomaisten hiphopin kärkinimien tahtiin. Tapahtuma järjestetään nyt kuudetta kertaa.

hoodfest.fi

ANTI – Contemporary Art Festival 12.-17.9.2023

ANTI on kansainvälinen paikkasidonnaisen nykytaiteen festivaali, joka järjestetään vuosittain syyskuussa Kuopiossa. Osallistuminen festivaalin tapahtumiin on ilmaista.

antifestival.com

Meidän Kuopio festivaali 12.-27.8.2023

Festivaali on yhteisöllinen, kaikille kuopiolaisille avoin tapahtuma. Ohjelmassa on muun muassa teatteria, konsertteja ja pihakirppiksiä.

kuopio.fi/meidan-kuopio

Business

Tahko Ski Lift Pitch 12. – 13.4.2023

Tapahtuma on startupien ja sijoittajien verkostoitumis- ja kisatapahtuma, jossa yrittäjät ja sijoittajat viedään hiihtohissillä Tahkovuoren huipulle. Startupit saavat pitchauskisassa tilaisuuden esitellä yritysideoitaan sijoittajille ja voittaa palkintoja.

tahkoslp.com

#synty syyskuu 2023

Synty on businesstapahtuma Kuopiossa, jossa tarkastellaan luovuutta ja kuullaan ammattilaisten omia kokemuksia ja henkilökohtaisia tarinoita.

synty.fi

Brändiseminaari marraskuu 2023

Tapahtumassa Pohjois-Savon elinkeinoelämän ja julkisen sektorin toimijat voivat verkostoitua ja solmia kumppanuuksia.  Seminaaritapahtuman järjestävät Kuopion kaupunki ja MARK Savo.

brandiseminaari.fi

Sawosta maailmalle 30.11.2023

Tapahtuman järjestää Kuopion alueen kauppakamari. Teemoina ovat alueen kansainvälisyys, yritysten kansainvälistyminen sekä kansainväliset osaajat ja opiskelijat.

kuopiochamber.fi

Urheilu

The Finland Ice Marathon 25 February 2023

One of the oldest ice skating event in Finland. This event takes competitors on natural ice of Kallavesi in the harbour of Kuopio. The moonlight skating on 24.2.2023 is a free outdoor event and a unique experience.

finlandicemarathon.com

Padel Spring Break, Bellanrannassa 26. – 27.5.2023

Tapahtuma kerää padelin harrastajat yhteen. Jälkipelit pidetään poolpartyjen tyyliin Saanan kylpylässä ja terassilla live-musiikista nauttien.

padelspringbreak.fi

Tahko MTB

30.6.– 1.7.2023

Tahko MTB on tapahtuma, joka täytyy itse kokea. Tahko MTB kokoaa maastopyöräilyn harrastajia ensikertalaisista urheilun huipulle. Vuosien varrella tapahtumasta on kasvanut Suomen suurin maastopyöräilytapahtuma, johon osallistuu vuosittain 2000 innokasta maastopyöräilijää.

tahkomtb.fi

Kuopio Swim & Run  8.7.2023

Swim & Run –Kill the Hills – Like the Lakes” – on luontoliikuntalaji, joka on kehittynyt vaativaksi kilpaurheiluksi. Tapahtumassa juostaan maastossa ja uidaan avovedessä vaihtaen lajia useita kertoja.

kuopioswimrun.fi

Sunsets Kuopio  4. – 5.8.2023

Urheilun ja viihteen ilmaistapahtuma kokoaa Kuopion sataman alueelle osallistujat yli kymmenestä eri lajista. Maksuttomassa tapahtumassa on tarjolla tekemistä ja viihdettä. Tapahtumassa voi kokeilla muun muassa rantalentopalloa, dartsia, tennistä, twerkkausta ja pesistä rannalla.

sunsetskuopio.com

Musiikki ja taide

Kuopion kaupunginorkesteri, Itä-Suomen suurin sinfoniaorkesterion palvellut maakuntaa jo yli sadan vuoden ajan. Orkesterin kotisali on Kuopion Musiikkikeskuksen konserttisali. Orkesteriin kuuluu 44 muusikkoa eri puolilta maailmaa. Ohjelmistossa on sinfonioita sekä kamari- ja viihdemusiikkia.

kuopionkaupunginorkesteri.fi

Kuopion kaupunginteatteri on Itä-Suomen suurin ammattiteatteri, jolla on yli satavuotinen historia. Monipuolisesta kotimaisesta ohjelmistosta pääsee nauttimaan Minna ja Maria -näyttämöillä.

kuopionkaupunginteatteri.fi

Tanssiteatteri Minimi tekee nykytanssia tunnetuksi Kuopiossa sekä maailmalla. Minimi kehittää fyysisyyden teatteria myös sirkuksen sekä muiden kehollisten taidelajien keinoin. Minimillä tekee myös katuteatteria.

minimi.fi

Artikkeli kirjoitettu Kuopio By Nature -lehteen – Tutustu tästä!

Lue Kuopio by Naturen verkkolehdet (Issuu.com)