Tule mukaan linturetkille kansalliseen kaupunkipuistoon

Naurulokkeja lähdössä lentoon järven jäältä

Hämmästyttäviin suorituksiin kykenevät linnut ovat kiehtoneet pitkään koko ihmiskuntaa, ja tietenkin myös kuopiolaisia. Linnut ovat näkyvä ja kuuluva osa yhteistä, korvaamattoman arvokasta luontoamme ja kulttuuriperintöämme. Kuopiossa alkoi kehittyä nykymuotoinen lintuharrastus 1800-luvun alkupuolella. Von Wright -veljekset olivat alan uranuurtajia paikallisesti, ja jopa Helsingin sekä Tukholman yliopistoissa.

Keväinen lintujen ilmestyminen Kallaveden selille ja rannoille on aina kiehtova ja mieltä liikuttava tapahtuma. Lähde mukaan katsomaan kaupunkiluontomme muuttolintuja!

Huhtikuun retki

Tiistaina 25. huhtikuuta kello 18 alkaen tutustutaan ensimmäisiin vesilintuihin ja lokkeihin sekä varhaiskevään iltalaulajiin eli rastastyyppisiin lintuihin. Retki suuntautuu Kuopionlahdelle, Väinölänniemelle, Varvisaareen, matkustajasatamaan ja Hapelähteenpuistoon. Retkelle lähdetään Vuorikadun laiturin tyvestä. Varapäivä huonon sään sattuessa on keskiviikko 26. huhtikuuta.

Toukokuun retki

Toukokuun retkellä tiistaina 16. päivä tutustutaan kaupunkipuistojen laululintuihin, kevään ensimmäisiin hyönteissyöjiin ja myös kaikkeen muuhun, mitä vastaan tulee tai erityisesti kuullaan. Retkelle lähdetään aamuvarhaiselle kello 6 Sankaripuistosta, Tulliportinkadun puoleisilta portailta Savonkadun risteyksen vastapäätä. Retken aikana liikutaan Sankaripuistossa, kasarmialueella, Valkeisella, torilla ja Snellmaninpuistossa, Piispanpuistossa, Kuopionlahdella, Väinölänniemellä ja mahdollisesti Varvisaaressa. Varapäivä huonon sään sattuessa on keskiviikko 17. toukokuuta.

Retkien kesto on noin 1,5-2,5 tuntia, mutta reissun varrelta voi poistua oman aikataulun mukaan. Kesto riippuu kävelyvauhdista ja lintujen määrästä, osin säätilastakin. Kylmällä tuulella ei olla niin pitkään.

Retkien toteutumisesta kerromme verkkosivuillamme, ja asian voi halutessaan varmistaa myös soittamalla Kalle Ruokolaiselle.

Lisätietoja:
Kalle Ruokolainen, suunnittelija, Kuopion kaupunki
044 718 5434, kalle.ruokolainen(at)kuopio.fi

Kansalliseen kaupunkipuistoon liittyen:
Heli Laurinen, yleiskaavapäällikkö, Kuopion kaupunki
044 718 5430, heli.laurinen(at)kuopio.fi