Hyvinvointiblogi: Arki, pyhä – ja uusi alku

Ainahan sitä joulun alla puhistaan kiirettä ja joulustressiä. Joulustressi on parhaimmillaan kivaa stressiä. Lahjoja ostaessa ja ruokia valmistaessa ajatellaan lämmöllä läheisiä ja heidän toiveitaan. Toisaalta moneen jouluun kuuluu budjetin venyttelyä, hikisiä siivoiluja, suvun ja perheen odotusten paineita, tiskin ja hellan välissä uurastamista sekä pettymyksiä täyttymättömistä toiveista.

Jokaiselle joulunviettäjälle soisi mahdollisuuden rauhoittumiseen kaiken tohinan ja stressin jälkeen, mahdollisuuden nauttia juuri omannäköisestä ja omankokoisesta joulusta.

Terveelliseen ruokailuun liittyy sanonta, jota joulun aikaan kuulee: ”Ei ole väliä sillä, miten syö joulun ja uuden vuoden välillä, vaan sillä miten syö uudenvuoden ja joulun välillä.” Tämä sama ohje taitaa päteä muuhunkin kuin syömiseen. Ei se haittaa, jos me hieman joulun aikaan touhotamme ja stressaamme, kunhan taito huolehtia itsestä ja omasta hyvinvoinnista säilyy pitkillä arjen suorilla, pyhien välillä.

Sellainen vanhaltakin kalskahtava sana kuin ”kansalaistaito” on jälleen noussut puheeseen. Millaisia kansalaistaitoja me nykyaikana tarvitsemme? Tulee osata talousasioita ja on osattava asioida nettipalveluissa. On ymmärrettävä omien kulutusvalintojen ympäristövaikutuksia. Tietysti maailman tilanteen ollessa epävarma, varautumisen taidot nousevat tarpeellisten taitojen joukkoon. Näihin taitoihin kuuluu varautuminen esim. sellaiseen tilanteeseen, jossa sähkönjakelu häiriintyisi. Kansalaistaitoihin kuulunee myös mm. medialukutaito, taito seuloa objektiivista ja olennaista näkökulmaa esiin maailman moninaisesta tietotulvasta.

Hyvinvointitaidot voi niin ikään nimetä kansalaistaidoksi. Tietenkin perusterveys, turvallisuus ja toimeentulo ovat kivijalkoina hyvinvoinnille. Mutta hyvinvointi koostuu monista muistakin asioista. Haluamme kokea olevamme osaavia ja merkityksellisiä. Tarvitsemme toisia ihmisiä ympärillemme, haluamme olla osallisina, tasa-arvoisina jäseninä jossakin ryhmässä, ehkä perheessä tai vaikkapa urheilujoukkueessa. Työ, harrastukset, yhdistystoiminta, opiskelu tarjoavat meille mahdollisuuksia löytää uutta, jakaa ajatuksia, haastaa itseämme, olla luovia, iloita onnistumisista. Hyvinvointitaitoihin kuuluu myös taito hiljentyä ja levätä (muulloinkin kuin joulunpyhinä).

Kun perusasiat ovat kunnossa, hyvinvointitaitojen kehittäminen on paljolti omissa käsissämme. Ei ole tarvetta tehdä suurellisia, julkisia uudenvuodenlupauksia. Silti voi miettiä minkäkokoisin askelin tulevana vuonna voisi kulkea kohti parempaa vointia ja mieltä. Oman hyvinvoinnin eteen tehdyt teot voivat parhaimmillaan laittaa hyvän kiertämään ja koitua muidenkin iloksi.

Anna Pohjalainen

Apulaisrehtori

Kuopion kan­sa­lais­opis­to

Kirjoittaja on Kuopion kansalaisopiston apulaisrehtori, joka arvostaa kestävää elämäntapaa ja keskusteluja ystävien kanssa.