VB-valokuvakeskuksen kesässä jälleen huippunimi
Tuttuun tapaan VB-valokuvakeskuksen kesänäyttelyssä on esillä teoksia kansainvälisesti tunnetulta valokuvataiteilijalta. Gregory Grewdsonin “Eveningside” saapuu Kuopioon Italiasta. Näyttelyn on kuratoinut yksinomaan VB-valokuvakeskusta varten Jean-Charles Vergne, ja se on esillä 12.6.-15.9.2024. Yhdysvaltalainen Gregory Crewdson (s.1962) on kolmen vuosikymmenen ajan luonut kuvaa keskiluokkaisesta Amerikasta, jossa aitojen ympäröimä esikaupunki tuijottaa suurin silmin häivähdyksiä jo kauan sitten kuihtuneesta unelmasta.
Elokuvamaisesti lavastetut valokuvat kokoavat yhteen sirpaleita hämärtyvästä maailmasta. Crewdsonin tuotannossa kietoutuvat upeasti toisiinsa autobiografinen ulottuvuus ja kuva Amerikasta ilman loistoa. Yksi ihmiskunnan näyttämöistä on hiljaisen ahdistuksen ja synkkyyden kyllästämä. Vaaleat valot ja autiot kadut ovat toistuvia teemoja. Teokset ovat suunniteltu elokuvakohtauksiksi tuottamaan valokuvia, jotka todennäköisemmin jäävät valokuviksi elokuvista, joita ei ole olemassa.
Esillä olevan trilogian teokset ovat syntyneet vuosina 2012–2022. Kokonaisuus avaa ainutlaatuisen näkymän vuosikymmenen luomistyöhön paljastaen sen kaksi maailmaa: intiimin sekä poliittisen. Juuri näiden ulottuvuuksien työstäminen on tehnyt Crewdsonista merkittävän hahmon valokuvataiteessa. Cathedral of the Pines ja An Eclipse of Moths -sarjojen kuvauspaikat ovat olleet erityisen merkityksellisiä valokuvaajan ja hänen kumppaninsa ja työtoverinsa Juliane Hiamin (s.1974) sekä heidän lastensa elämään. Nämä kaksi sarjaa tekevät siirtymän kohti poliittista ulottuvuutta, joka löytää hienovaraisimman ilmaisunsa Eveningside-sarjan valokuvissa.
– Hienovaraiset heilahdukset runouden, politiikan ja arkisen herkkyyden välillä luovat katseen maailmaan, joka on hiljalleen uppoamassa brutaaliuden valtaan, toteaa kuraattori Jean-Charles Vergne.
Trilogian rinnalla on pienempiä valokuvia aiemmasta, vuonna 1996 luodusta sarjasta. Fireflies on toteutettu pelkistetyin keinoin, vain valokuvaajan ja hänen kameransa avulla ilman lavasteita tai monimutkaista jälkituotantoa, joka yleensä on yhdistettävissä Crewdsonin töihin. Sarja erottuikin hänen tuotannostaan siinä määrin, että se pidettiin poissa julkisuudesta peräti kymmenen vuotta.
Tässä sarjassa tulikärpästen parvi lävistää tanssillaan hämärän paljastaen sen runollisen sykkeen ja tarjoaa siten selkeän vastakohdan An Eclipse of Moths ja Eveningside -sarjojen esittämälle hitaalle maailman murenemiselle. Fireflies ilmaisee tekijänsä kiintymystä asioiden tutkiskeluun ja läheistä suhdetta luontoon, jonka hän kohtaa uimalla aamuisin järvissä lähellä vanhaa kirkkoa, jossa hän asuu. Näistä elementeistä epäilemättä löytyy hänen teostensa yhteys.
Lisätietoja www.vb-valokuvakeskus.fi