Koillis-Savon kirjastoauton tilanteen tarkasteleminen alkaa – tule kertomaan mielipiteesi 

Koillis-Savon kirjastoauto on pysäkillä kesäisenä aurinkoisena päivänä.

Koillis-Savon kirjastoauto on yhteinen palvelu, jonka omistavat Kuopion kaupunki (50 %) sekä Kaavin ja Tuusniemen kunnat (25 % kumpikin). Kirjastoauto on palvellut alueen asukkaita vuodesta 2008 lähtien. Autossa on kuitenkin havaittu merkittäviä ruostevaurioita, ja sen huoltokustannukset ovat nousussa. Mikäli palvelua halutaan jatkaa, kirjastoauto on uusittava lähivuosina. Uuden auton hankintakustannusten arvioidaan olevan noin 500 000–600 000 euroa. 

Koska nykyisen auton käyttömäärät ovat verrattain vähäisiä ja lainakohtaiset kustannukset korkeita, kirjastoauton palvelun jatkoa päätettiin ryhtyä tarkastelemaan. Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päätti 29.1.2025 käynnistää Koillis-Savon kirjastoauton palvelun tarkastelun. Myös Kaavi ja Tuusniemi ovat tehneet vastaavan päätöksen tarkastelun aloittamisesta. 

Tarkastelun aikana kuntalaisille järjestetään vaikuttamisen mahdollisuuksia sekä suunnitellaan yhdessä mahdollisia uudelleenjärjestelyjä Koillis-Savon kirjastoauton pysäkkien osalta, mikäli auto poistuu käytöstä. Kuopion alueella Koillis-Savon kirjastoauton lakkauttaminen tarkoittaisi kuntalaisille palvelujen vähenemistä ja matkojen pitenemistä kirjastopalvelujen äärelle. Palveluja pyritään järjestelemään hyödyntäen Juankosken ja Nilsiän lähikirjastoja sekä Kuopion kahta muuta kirjastoautoa (Aulis ja Elina), joiden avulla vilkkaimpien pysäkkien korvaamista voisi tarkastella. 

Tarjolla tilaisuuksia vaikuttaa – mielipiteitä toivotaan erityisesti Koillis-Savon kirjastoautoa käyttäviltä 

Koillis-Savon kirjastoauton tarkastelun kuntalaistilaisuudet järjestetään Kaavilla, Tuusniemellä sekä Kuopion Juankoskella ja Nilsiässä, joissa on mahdollista ilmoittaa mielipiteensä ja vaikuttaa asiaan. Tilaisuudet pidetään seuraavasti: 

  • Nilsiä: 20.5.2025 klo 17, Nilsiän kirjasto (Ukko-Paavontie 15) 
  • Tuusniemi: 22.5.2025 klo 17, Tuusniemen kirjasto (Keskitie 34–38) 
  • Juankoski: 26.5.2025 klo 17, Juankosken kirjasto (Juankoskentie 26) 
  • Kaavi: 4.6.2025 klo 17, Kaavin kirjasto (Kaavintie 24 B) 

Mielipiteitä kartoitetaan myös sähköisellä ja fyysisellä kyselyllä. Sähköinen kysely löytyy Kaavin ja Tuusniemen kuntien verkkosivuilta sekä Kuopion kaupungin verkkosivuilta ja Kuopion kaupunginkirjaston verkkokirjastosta. Fyysisiä lomakkeita on saatavilla Juankosken, Nilsiän, Kaavin ja Tuusniemen kirjastoissa sekä Koillis-Savon kirjastoautosta. 

Kysely on avoinna 5.5.–4.6.2025 ja sähköiseen versioon pääset tästä: https://q.surveypal.com/Koillis-Savon-kirjastoauto