Miten sinä liikut Kuopion keskustassa? Vastaa kyselyyn ja vaikuta keskustan kehittämiseen
Kuopion kaupunki kartoittaa keskustan alueella liikkumiseen liittyviä tapoja, tarpeita ja kokemuksia. Nyt sinulla on mahdollisuus kertoa näkemyksesi osallistumalla keskustan liikkumiskyselyyn.
Kysely on avoinna lauantaihin 31.10.2026 saakka ja siihen vastaaminen vie noin 10–20 minuuttia. Kaikki vastaukset ovat arvokkaita keskustan tulevaisuuden suunnittelussa.
Karttapohjaisessa kyselyssä kartoitetaan, miten ihmiset liikkuvat Kuopion keskustassa, millaisia kokemuksia heillä on liikkumisesta ja miten he kehittäisivät keskustan liikenneympäristöä. Keskustan alueella liikkuvien ihmisten tarpeiden ja näkökulmien ymmärtäminen on tärkeää, jotta keskustaa voidaan kehittää toimivana, viihtyisänä ja saavutettavana ympäristönä kaikille.
Kyselyyn voivat osallistua kaikki kiinnostuneet. Voit vastata, vaikka et liikkuisi keskustassa säännöllisesti tai vaikka et asuisi Kuopiossa. Myös satunnaisten kävijöiden näkemykset auttavat muodostamaan kattavan kuvan keskustan liikkumisesta.
Kyselyn tuloksia hyödynnetään Kuopion keskustan liikennejärjestelmän suunnittelun tausta-aineistona. Lisäksi aineistoa käytetään Aalto-yliopistossa tehtävässä diplomityössä, jossa tutkitaan keskustan liikkujaryhmiä.
Kyselyyn vastanneet voivat halutessaan osallistua 50 euron arvoisen Kuopion kaupungin lahjakortin arvontaan. Lahjakortilla on mahdollista ladata esimerkiksi Kuopion seudun joukkoliikenteen matkakortti tai lunastaa pääsy kaupungin liikuntapaikkoihin.