Kuopion kansallisen kaupunkipuiston blogi: Rungon muotoja ja silmujen taikaa – opas puiden talviajan kauneuteen

Syksyn lehtien pudottua moni ajattelee luonnon nukahtavan harmauteen. Todellisuudessa vasta talvella puiden todellinen luonne – niiden habitus ja arkkitehtuuri – pääsee oikeuksiinsa. Mitä puun ”habitus” oikein tarkoittaa? Miksi juuri talvi on parasta aikaa ihailla puiden graafista kauneutta? Opettelemalla katsomaan puiden yksityiskohtia, voi talvinen luontokävely muuttua kiehtovaksi salapoliisityöksi.

Habitus tarkoittaa puun kasvumuotoa ja siluettia eli, että jokaisella puulajilla on lajityypillinen kasvumuoto, yleisrakenne ja olemus. Siinä voi olla vaihtelua, joka johtuu esim. kasvupaikasta ja sen ominaisuuksista, kasvun aikana tapahtuneista tai tehdyistä vaurioista tai hoidoista.

Miten eri puulajit piirtyvät talvista taivasta tai maisemaa vasten?

Väinölänniemellä luontaisesti kasvavalla tervalepällä oksat ovat yleensä melko jäykkiä ja suuntautuvat yläviistoon tai vaakasuoraan muodostaen pyöreähkön, tiheän latvuksen. Harmaalepällä puolestaan oksamuodoista lajityypillinen piirre on, että ne ovat melko ohuet, runsaat ja pääasiassa ylöspäin suuntautuvat, jolloin latvus muodostuu kapeahkoksi ja usein hieman epäsäännölliseksi. Oksisto on tervaleppää kevyempi ja harvempi, mikä antaa puulle ilmavan vaikutelman.

Rauduskoivun oksamuodoista lajityypillinen piirre on, että oksat ovat nuokkuvia, erityisesti latvuksen ulko-osissa, mikä antaa puulle keveän ja sirosti riippuvan yleisilmeen. Nämä hienojakoiset, alaspäin roikkuvat oksanosat keräävät usein kuvauksellisia veden olomuotoja, pisaroita ja kuurankukkia. Tämä on yksi tärkeimmistä tuntomerkeistä, joilla rauduskoivu erotetaan hieskoivusta. Talvella hieskoivun erottaa myös hienokarvaisista vuosiversoista, kun ne rauduskoivulla vastaavat nystyjen sileydessään karkeahkoa hiekkapaperia.

”Haapa on korkea, suorarunkoinen ja latvukseltaan ilmava puu, jonka pyöristynyt latvus ja kevyt yleisilme erottuvat maisemassa selvästi – varsinkin saarien rannoilla”, toteaa metsätalousinsinööri Iiro Ojalainen. Sen kuori on vaalea, sileä ja väriltään harmaanvihreästä vaaleanharmaaseen, minkä ansiosta puu erottuu erityisesti talvella. “Vanhemman haavan rungossa kasvaa yleensä kirkkaan keltaista jäkälää”, kaupunginpuutarhuri Sari Riekkinen nostaa esille.

Talvella havupuiden vihreys korostuu ja lumen paino muovaa erityisesti vanhojen mäntyjen latvustoista veistoksellisia. Myös havupuilla habitus muuttuu iän myötä. Näistä hyviä esimerkkejä löytyy Mölymäeltä, jossa puistorakentamisen yhteydessä on säilytetty ja nostettu esiin vanhoja ja varsin persoonallisia yksilöitä, joihin kannattaakin käydä tutustumassa tarkemmin.

Kuoren estetiikka – värit ja tekstuurit iän myötä

Kuori on puun talvinen vaate. Talviauringon matalat säteet korostavat pintoja upeasti, varsinkin iäkkäämmillä puilla.

Nuoren haavan harmaa ja tasainen pinta muuttuu puuntyvellä iän myötä hyvinkin uurteiseksi. Lepän ja tuomen tummat, lähes mustanpuhuvat rungot ovat graafisen kontrastisia lumihankea vasten. Koivun tuohi ja sen valkoisuus kilpailee lumen kanssa, mutta sisältää myös vaaleanpunaisen ja keltaisen sävyjä lähempää katsottaessa. Erikoisempi väri, jota ei usein koivuun yhdistä on sen nuoren verson syvä purppura. Pajuissa puolestaan värikirjoa löytyy nuorissa versoissa kirkkaan vihreästä, kellertäviin, punertaviin ja tummanruskeisiin sävyihin.

Museon intendentti Juuso Paappanen kertoo: ”Vanhoissa männyissä on runsaasti erilaisia pienelinympäristöjä eli mikrohabitaatteja, jotka nuorista männyistä puuttuvat: kaarna on paksu ja voimakasuurteinen, rungossa ja oksissa on kuolleita kohtia sekä erilaisia vioittumia ja pihkavuotoja. Lisäksi vanhat männyt ovat usein myös osin onttoja. Kaikissa näissä pienelinympäristössä elävät omat lajinsa, jotka ovat huomattavasti harvinaistuneet vanhojen mäntyjen vähenemisen myötä. Mölymäen erikoisuus on vanhojen mäntyjen pihkaisissa vioittumissa elävä kukkakärpäslaji Psilota atra, jota ei tunneta muualta Suomesta”.

Silmut ja norkot ovat lupaus tulevasta keväästä

Talvella puu ei suinkaan ole kuollut vaan se piilottelee ensi kevään lehtiä ja kukintoja suojakuorissaan.

Puistopuissa jalompiin lajeihin kannattaa käydä tutustumassa Väinölänniemellä. Myös Kasarmipuistossa on hienoja vanhoja metsälehmuksia, poppeleita, lehtikuusia, saarnia jne. Näiden jalompien puulajien silmuissa on kirjoa. Saarnien silmut on ehkä tunnistettavimmat – sysimustat ja samettiset. Poppelilla silmut ovat pitkänomaisia, teräväkärkisiä ja usein tahmeita pihkaisen eritteensä vuoksi. Silmut sijaitsevat vuorottaisesti oksalla ja erottuvat yleensä kookkaina jo kaukaa talvisessa puussa.

Valkeisenpuistosta löytyy jalavaa – sen nuoret oksat ovat vihertäviä. Silmut ovat lämpimän ruskeat, pyöreät, selvästi oksistosta erottuvat ja sijaitsevat tasaisesti vuorotellen oksan sivuilla – lehdessä ollessaan jalavan oksa näyttääkin litteältä.

Kiinnostavimpia luontaisista puulajeista ovat pajut ja lepät. Pajuissa kissantassujen pehmeitä emikukintoja poimitaankin keväällä yleensä pääsiäisen tienoilla. Lepissä norkot odottavat kevään ensimmäisiä lämpimiä päiviä. Harmaa- ja tervalepänkin erottaa toisistaan talviasussa nimenomaan koristeellisten pienien käpyjen ansiosta – ”tervalepällä on perällinen käpy, harmaaleppä on ilman perää” – siinäpä muistisääntö.

Tässä muutamia vinkkejä talvisten puiden havainnointiin:

• Ota kamera tai puhelin mukaan: talvinen vastavalo (siluettikuvat) paljastaa puun muodon parhaiten.
• Katso ylös ja alas: huomaa paitsi latvuston muoto, myös se, miten puun juurenniska kohoaa maasta tai lumesta.
• Lähikuvaus: keskity yksityiskohtiin, kuten jäähän kuoren raossa, veden tai lumen muotoilemiin ”veistoksiin” oksahaaroissa.

Talvi ei ole kasvukauden loppu, vaan herkkä välitila, jolloin puiden anatomia on paljaimmillaan ja kauneimmillaan. Mikä on sinun lempipuusi talvella? Huomaatko eron koivun ja haavan siluetissa?

Lopuksi vielä vinkkinä Kansallisen kaupunkipuiston kasvillisuusteemainen kuvataidenäyttely, johon kannattaa käydä tutustumassa valtuustotalolla 26.10.-13.11.2026. Näyttelyssä on esillä lasten ja nuorten kasvillisuusteemaisia ja moniaistillisia kuvataideteoksia sekä tietoa kansallisen kaupunkipuiston puulajeista.

Teksti: Heli Pitkänen, Juuso Paappanen, Sari Riekkinen ja Iiro Ojalainen