Työnantajalle

Työnhakijaehdokkaita kartoitetaan kriteereidenne mukaan kuopiolaisista työnhakijoista. Kehitämme koko ajan myös uusia työnantajayhteistyön malleja, jotka tuovat uudenlaisia tapoja rekrytoidatyöntekijöitä kannattavasti ja helposti. Meiltä saa monenlaista tukea myös maahanmuuttaneen rekrytoimiseen ja kansainväliseen rekrytoimiseen.
-
Ilmoita avoin työpaikka Kuopion työllisyyspalveluun ja TE-toimistoon. Työpaikan voi ilmoittaa avoimeksi tästä.
-
Kuopion kaupunki edistää heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymistä julkisten hankintojen avulla. Palveluntuottaja sitoutuu osana voittamaansa hankintaa työllistämään sopimuskauden aikana 2 % hankinnan työnosuuden arvosta. Ehdon täyttääkseen Palveluntuottajan tulee työllistää työsuhteeseen henkilö:
- jonka kotikunta työllistämishetkellä/työn aloittamisen hetkellä/työsuhteen solmimishetkellä on Kuopio ja
- joka on ollut edeltävät 12 kuukautta työttömänä työnhakijana, tai
- joka on edeltävän 16 kuukauden aikana ollut työttömänä työnhakijana vähintään 12 kk, tai
- joka on iältään alle 25-vuotias, ja ollut yli 6 kuukautta työttömänä työnhakijana, tai
- joka on yli 55-vuotias, tai
- joka on maahan muuttanut, tai
- joka on osatyökykyinen
Työllistäminen voidaan tehdä mihin tahansa tehtävään yrityksen tai sopimuksessa määritellyn alihankkijan palveluksessa tai määritellä tietty työkohde ja/tai tehtävä. Työllistämiseen voidaan myös määritellä sisältyykö työllistämisvelvoitetyöpaikat hankinnan palvelumitoitukseen vai tulevatko työpaikat palvelumitoituksen päälle.
Miten ehto täytetään?
Voitte täyttää ehdon itse, työllistämällä sopimuksen mukaisesti kohderyhmän työnhakijoita tai olla yhteyksissä Kuopion työllisyyspalveluun (yhteystiedot).
Kuopion työllisyyspalvelu auttaa halutessanne rekrytoinneissa ja julkisten palkkauksen tukien selvittämisessä.
- Tuki ehdokkaiden kartoittamiseen (ilmoita avoimet työtehtävät työpaikkakortilla tämän linkin kautta)
- Mahdolliset esihaastattelut
- Työllistämisehdon seurannan neuvonta
Kun työllistämisehto on täytetty eli kohderyhmän työllistämiseen on käytetty 2 % hankinnan arvosta, todennetaan se työsuhteen toteamisen -lomakkeella, lomake tästä linkistä.
-
Kuopion kaupungin työllisyyspalvelu tarjoaa kesätyösetelin kaikille Kuopion 9. luokkalaisille nuorille. Nuoret saavat kesätyösetelin oman oppilaitoksensa kautta. Tämän lisäksi kesätyöseteliä (150 kpl) jaetaan sähköisellä hakemuksella kuopiolaisille 2008-2004 syntyneille nuorille. Kesätyösetelillä pyritään edistämään kuopiolaisten nuorten ensimmäisten kesätyöpaikkojen saamista. Seteliä on jaettu vuodesta 2018 alkaen.
Seteli on 300 euron arvoinen ja tarkoitettu työnantajalle, joka palkkaa setelin saaneen nuoren kesätöihin kesäkauden aikana 1.5.- 31.8.2023. Palkan on oltava 2 viikon tai 10 työpäivän ajalta vähintään 450 €. Työnantajan kotipaikka voi olla missä päin Suomea tahansa. Kesätyösetelituen haku tästä.
Työnantaja voi ilmoittaa avoimia kesätyömahdollisuuksia työmarkkinatorille. Kesätyöntekijän voi palkata suoraan myös työnantajan omista verkostoista. Kaikki kesätyösetelillä työllistäneet työnantajat ovat oikeutettuja käyttämään markkinoinnissaan Vastuullinen työnantaja 2023 -logoa.
Kesätyöseteliavustusta ei myönnetä kotitalouksien tai yksityisten henkilöiden teettämään työhön. Ilman y-tunnusta voi työllistää esimerkiksi Pikaduuni-kampanjan kautta. Tällöin Eezy henkilöstöpalvelut toimii nuoren virallisena työnantajana.
Ohjeita nuoren työllistämiseen tästä
Lue lisää täältä.
Jäikö kysyttävää? Sinua auttaa Anssi Kuikka, 045 1229401, anssi.kuikka@kuopio.fi
-
Voimme räätälöidä palveluita tapauskohtaisesti Suomeen muuttaneiden työllistymisen edistämiseksi. Tarjoamme tukea esimerkiksi työntekijöiden löytämiseen, rekrytointitilaisuuksien järjestämiseen, työkokeilu- tai harjoittelujaksoihin sekä oppisopimukseen liittyviin järjestelyihin. Autamme myös työnantajia löytämään harjoittelijoita paikallisissa korkeakouluissa toteutettavista englanninkielisistä koulutusohjelmista.
Ota yhteyttä!
Laura Vänskä
laura.vanska@kuopio.fi
044 718 1504Tiina Pursiainen
tiina.pursiainen@kuopio.fi
044 718 2101 -
Työllistämällä vähintään yhden alle 30-vuotiaan kuopiolaisen työttömän työnhakijan vähintään kahdeksi (2) kuukaudeksi, on yrityksenne oikeutettu käyttämään markkinoinnissaan Vastuullinen työnantaja-logoa. Työnantajan kotipaikka voi olla missä päin Suomea tahansa. Vastuullinen työnantaja logon myöntää Kuopion kaupungin työllisyyspalvelu.
Logon saa käyttöön ilmoittamalla yrityksen yhteystiedot seuraavasta linkistä: Hae Vastuullinen työnantaja -logoa tästä
