Uutisarkisto
Tältä sivulta löydät kaikki sivustolla julkaistut uutiset.
Kuopio sai lähes 200 000 euroa suomi toisena kielenä -opetuksen kehittämiseen
Kuopion kaupungin perusopetus on saanut Opetushallitukselta 199 530 euron valtionavustuksen suomi toisena kielenä -opetuksen eli S2-opetuksen kehittämiseen. Syksyllä 2026 käynnistyvän hankkeen tavoitteena on vahvistaa oppilaiden suomen kielen oppimista, yhtenäisiä käytäntöjä […]
Pohjois-Savon kunnille merkittävä rahoitus perusopetuksen kehittämiseen
Pohjois-Savon kunnat ovat saaneet 272 000 euron valtionavustuksen kuntien välisen yhteistyön kehittämiseen perusopetuksessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi avustuksen hankkeelle Savon sivistyksen suunta – kuntien yhteistyön vahvistaminen perusopetuksen järjestämisessä. Avustuksen käyttöaika […]
Pirtin vanhan koulun kalusteet uusiokäyttöön – tukea ukrainalaislapsille Viroon
Kuopion kaupunki lahjoittaa Pirtin vanhan koulun käytöstä poistuneet kalusteet ja opetusvälineet ukrainalaispakolaisten koulutarpeisiin Viroon. Noin 350 oppilaan kalustekokonaisuus toimitetaan Pärnun alueen noin 30 koululle. Kalusteet toimitetaan yhteistyössä laajan vapaaehtoistyönverkoston kanssa. […]
Saarikellon päiväkoti nousi harjakorkeuteen
Kuopion Saarijärvi B-alueelle rakentuva kaksikerroksinen Saarikellon päiväkoti on saavuttanut harjakorkeutensa. Rakentamisen tärkeää välietappia juhlistettiin työmaalla perjantaina kutsuvieraiden kesken. Rakennustyöt käynnistyivät kesällä 2025, ja hanke on edennyt suunnitellussa aikataulussa. ”Parhaillaan kohteessa […]
Lasten ideoista syntyi taidetta Alavan päiväkotiin
Mitä jos päiväkodin ikkunasta näkyisi jotain inspiroivaa, joka on lähtöisin lasten omista ajatuksista? Tästä oivalluksesta syntyi Alavan päiväkodin henkilökunnalle ajatus tuoda taidetta päiväkodin pihalla kulkevaan tukimuuriin. Toteutusta varten päiväkodista otettiin […]
Oppimista pelien kautta ja tietoa sähköpotkulautailusta – hanke yläkoululaisten liikenneturvallisuuden vahvistamiseksi käynnistyi
Kuopiossa on käynnistynyt Mikroliikkumisen ABC -nimellä kulkeva hanke, jonka tarkoituksena on selkeyttää mikroliikkumiseen liittyvää lainsäädäntöä yläasteikäisille nuorille. Mikroliikkumisella tarkoitetaan hankkeen yhteydessä erityisesti kevyitä sähköajoneuvoja, joihin lukeutuvat esimerkiksi sähköpotkulaudat. Tieliikennelain muutokset […]
Juantehtaan koulun, Pitkälahden ja Syvänniemen yksiköiden muutokset – vastaa kyselyyn!
Kuopion kaupunginvaltuusto hyväksyi 16.2.2026 perusopetuksen palveluverkkosuunnitelman, joka ohjaa palveluverkkoon tehtäviä muutoksia vuoteen 2035 saakka. Valtuuston päätöksen mukaisesti Kuopion kaupungin perusopetus valmistelee Juantehtaan koulun, Pitkälahden ja Syvänniemen yksiköiden perusopetuksen muutoksia siten, […]
Pienet kysyjät, suuret aiheet: lasten kysymykset kaupunginvaltuutetuille avasivat uusia näkökulmia päätöksentekoon
”Miten päätetään, millaisia kirjoja kirjastoon hankitaan?” ”Voisiko koulujen piha-alueita laajentaa läheisiin metsäalueisiin?” ”Mikä on teidän päättäjien mielestä sopiva luokkakoko alakouluissa?” Nämä ja monet muut, paikoin kiperätkin kysymykset kajahtivat ilmoille lasten […]
Uuden Minna Canthin koulun työmaalla juhlittiin harjannostajaisia
Kuopion Mölymäellä sijaitsevan uuden Minna Canthin koulun työmaalla vietettiin perinteisiä harjannostajaisia työmaahenkilöstön ja kutsuvieraiden kesken perjantaina 24.4.2026. Rakennustyöt ovat edenneet aikataulun, budjetin ja laadun osalta suunnitellusti kohti valmistumistaan syyslukukaudeksi 2027. […]
Kaarenhovin päiväkotiselvitys luo mallin Kuopion tuleville rakennusten peruskorjaus- ja purkuselvityksille
Kuopiossa valmistellaan uutta Kaarenhovin päiväkotia Länsikadulle. Hankesuunnitelmassa esitetään, että nykyisen päiväkodin tilalle rakennetaan uusi, kahdeksanryhmäinen päiväkoti, johon tulisi tilat noin 130 lapselle. Tavoitteena on löytää kokonaisratkaisu, jolla alueen varhaiskasvatuksen tilatarpeet […]
Uusi päiväkoti Hiltulanlahteen – Kuopion kaupunki valitsi YIT:n palveluntuottajaksi kehitysvaiheeseen
Kuopion kaupungin Tilapalvelut ja YIT ovat allekirjoittaneet Peukaloisen päiväkodin kehitysvaiheen sopimuksen, jonka myötä hankkeen tarkempi suunnittelutyö käynnistyy. Uusi kuusiryhmäinen päiväkoti rakennetaan vastaamaan alueen kasvavaan varhaiskasvatuspalvelujen tarpeeseen. ”Kehitysvaiheessa varmistamme tiiviissä yhteistyössä […]
Palonurmen ryhmäperhepäivähoidon ja Vehkalammin päiväkodin lakkauttaminen ja siirtäminen lähialueiden varhaiskasvatuspalveluihin – vastaa kyselyyn!
Kuopion kaupunginvaltuusto hyväksyi 16.2.2026 varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkosuunnitelman, joka ohjaa palveluverkkoon tehtäviä muutoksia vuoteen 2035 saakka. Varhaiskasvatuksen toimintaa siirretään 1–2 ryhmäisistä ja huonokuntoisista yksiköistä suurempiin, terveellisiin ja turvallisiin yksiköihin. Valtuuston […]
Oppilaat mukana suunnittelemassa luonnonmukaista koulupihaa Nilsiässä
Osana Hiilineutraali Pohjois-Savo – vastuullisesti ja vaikuttavasti (HIPOVA) -hankkeen Sopeudu kympillä -kokeilua Kuopion kaupungin Tilapalvelut on käynnistänyt Nilsiän alakoulun pihan luonnonmukaistamista koskevan projektin. Kokeilun tavoitteena on vahvistaa sopeutumista ilmastonmuutokseen toteuttamalla […]
Minna Canthin koulu saavutti harjakorkeuden – rehtorit tutustuivat koulun tuleviin tiloihin
Mölymäellä sijaitsevan uuden Minna Canthin koulun rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa, ja koulu on juuri saavuttanut harjakorkeuden. Hatsalan klassillisen koulun rehtori Heikki Pulkkinen, virka-apulaisrehtori Mikko Stranden sekä Minna Canthin koulun rehtori […]