Kuopio 2035

Strategian uudistaminen vuonna 2025
Kuopion kaupungin strategia uudistetaan vuoden 2025 aikana. Kuopion uuden strategian visiovuosi on 2035 ja strategia on nykyisen strategian tavoin kaupunkiyhteisön strategia. Strategian valmisteluun osallistetaan jo varhaisessa vaiheessa kuntalaiset, kansainväliset asukkaat, kaupungin sidosryhmät, yritykset, järjestöt ja yhdistykset sekä kaupungin luottamushenkilöt ja henkilöstö. Tänä vuonna vietetään myös Kuopion 250-juhlavuotta, jonka pääkohderyhmä ovat lapset ja nuoret. Strategian uudistamisessa haluamme tuoda näkyviin heidän visionsa tulevaisuuden Kuopiosta aiempaa vahvemmin.
Ajankohtaista juuri nyt:
- Lasten ja nuorten taidekilpailun 1. osa on päättynyt. Kilpailuun jätettyjen noin 150 taideteoksen arviointi käynnistyi viikolla 19 ja tulokset julkistettiin kesäkuun alussa. Taidekilpailun toinen osa järjestetään syksyllä 2025. Kilpailutöitä hyödynnetään myöhemmin strategian visualisoinnissa.
- 9.3.2025 päättyneiden asukas-, sidosryhmä- ja henkilöstökyselyjen tulosten yhteenvedot löytyvät “Strategian laadinta-aineistot” -otsikon alta.
- Kuopion kansainvälisille asukkaille suunnatun asukaskyselyn tulokset ovat valmistuneet. Kyselyn toteuttivat Talent Hub Eastern Finland ja Savonia-ammattikorkeakoulun kv-opiskelijat Christopher Roberts ja Misu Dep. Loppuraportti löytyy tästä tai alavalikosta Strategian laadinta-aineistot.
- Nuorten strategiatyöpajat on pidetty ja täydentävia haastatteluja on tehty 2. asteen oppilaitoksissa. Nuorten strategiatyön tuloksia esiteltiin kaupunginvaltuuston strategiaseminaarissa 12.5.2025. Tulokset löytyvät tästä tai alavalikosta “Strategian laadinta-aineistot”.
- Kuopion kaupungin virkahenkilötyöryhmät ovat alkaneet työstää strategiaa huhtikuussa.
- Kaupunginvaltuuston 1. strategiaseminaari pidettiin 12.5.2025.
- Strategiakyselyjen 2. vaihe oli tarkoitus toteuttaa kesän 2025 aikana. Alkuvuoden aikana tuotetuissa kysely- ja seminaariaineistoissa kehittämis- ja muutostarpeet ovat alkaneet toistua ja vahvistua, joten tarvetta toiselle kyselykierrokselle ei ole. Kaupungin sidosryhmille järjestetään syyskuussa mahdollisuus kommentoida strategialuonnoksen 1. versiota.
- Kaupunginvaltuuston 2. strategia- ja talouseminaari pidetään 25. – 26.8.2025.
-
-
Kuopio 2030 -strategian arviointikyselyn tulokset Kuopio 2035 -strategian asukaskyselyn tulokset Kuopio 2035 -strategian sidosryhmäkyselyn tulokset Kuopio 2035 -strategian henkilöstökyselyn tulokset Kuopio for All – Ideas from Internationals -survey report Kuopio 2030-strategian tavoitteiden ja mittarien toteutuminen v. 2022 – 2024 Nykytilakuvaus -tilastotarkastelu Nuorten strategiatyön tulokset
Kirsi Soininen
Markkinointijohtaja
Markkinointi ja viestintä