Keskustelutilaisuus Vehmersalmen koulun yläluokkien opetuksesta

Vehmersalmen koulun 7.–9. luokkien koulunkäynti on ajautunut hankalaan tilanteeseen. Kouluun on ollut jo vuosia vaikeuksia saada henkilöstöä, erityisesti aineenopetukseen yläkoululaisille. Lisäksi henkilöstön vaihtuvuus on suurta. Yläkoululaisia on tänä vuonna Vehmersalmen 7.–9. luokilla 48 ja luvun ennustetaan laskevan vähitellen tulevaisuudessa.

Perusopetuslaki velvoittaa Kuopion kaupunkia palvelun järjestäjänä huolehtimaan, että opetus on lain mukaista. Kuopion kaupungin vastuulla on tarjota yhdenvertaista opetusta ja sen myötä yhdenvertaiset tulevaisuuden mahdollisuudet kaikille lapsille ja nuorille. Tämä lasten oikeus vaarantuu, mikäli opetusta ja oppilashuoltoa ei pystytä järjestämään lain ja lasten edun mukaisesti.

Vehmersalmen koululla esimerkiksi matemaattisten aineiden opettajaa haettiin 7 kertaa viime keväästä alkaen. Avoimeen työpaikkaan ei saatu yhtään pätevää hakijaa. Lain mukaisen opetuksen järjestäminen vaatii mm. kelpoisuusasetuksen mukaista rekrytointia, jossa opettajilla oltava asetuksenmukainen koulutus ja kelpoisuus opettaa.

Kuopion kaupunki järjestää nyt tilaisuuksia, jotta aiheesta voidaan keskustella ja pohtia tilannetta yhdessä oppilaiden, huoltajien ja muiden alueen asukkaiden kanssa. Tilanne on vaikea ja vaatii yhteistä keskustelua ja ymmärrystä. Keskustelutilaisuudet oppilaille ja huoltajille järjestetään ensin keskiviikon 15.11. aikana.

Muut asiasta kiinnostuneet kutsutaan koululle keskustelemaan torstaina 16.11. klo 17.30 – tervetuloa!