Uimarannat

Kuopiossa on yhteensä 59 yleistä uimarantaa ja -paikkaa eri puolilla kaupunkia. Uimarantojen veden laatua seurataan kesän aikana uimarantavesitutkimuksilla.
Talviaikaan avantouintimahdollisuus on Nilsiän Kankaisella.
-
Yleiset uimarannat
Yleisten uimarantojen säännöllinen valvonta tapahtuu ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman sekä vuosittain laadittavan uimarantaluettelon ja seurantakalenterin mukaisesti.
Uimarannan kuntoon, varustukseen ja uimaveden laatuun liittyvissä kysymyksissä kuluttajan tulee ottaa yhteyttä ensisijaisesti uimarannan ylläpitäjään, jonka yhteystiedot on oltava uimarannalla.
Uimapaikat
Yleisten uimarantojen lisäksi Kuopion kaupungin alueella on useita pieniä uimapaikkoja, jotka eivät kuulu terveydensuojelulain mukaisen valvonnan piiriin. Tällaisten, kävijämäärältään erittäin vähäisten, uimapaikkojen uimaveden laatua ei siten valvota eikä uimapaikoille tehdä säännöllisiä tarkastuksia. Uimapaikan mahdolliset turvallisuuspuutteet tulee ilmoittaa alueen omistajalle tai haltijalle.
Talviuintipaikat
Nilsiän Kankaisen talviuintipaikalta otetaan vesinäytteet kaksi kertaa talven aikana.
-
-
EU-uimarannat
EU-uimarannalla tarkoitetaan uimarantaa, jolla arvioidaan käyvän uimakauden aikana yli 100 uimaria päivässä.
Väinölänniemi
Väinölänniemi 26- Kuopion suosituin uimaranta
- rantavalvonta 15.6. – 31.8. välisenä aikana
- hiekkapohjainen ja tasaisesti syvenevä
- kesäaikaan suihku-, wc- ja pukutilat avoinna klo 8.00 – 20.00
- 2 beach volley-kenttää
- hyppytorni (rantavalvonnan luvalla)
- laituri
Kirveslahti
Pitkäsiima 29- Kuopion toiseksi suosituin uimaranta
- tasaisesti syvenevä hiekkaranta
- wc ja pukukopit
Niuva
Niuvantie 8- Kuopion kolmanneksi suosituin uimaranta
- tasaisesti syvenevä hiekkaranta
- sopii lapsiperheille
- wc ja pukukopit
Rauhalahti
Rauhankatu 3- tasaisesti syvenevä hiekkaranta
- sopii lapsiperheille
Muut uimarannat
Honkalahti
Itkonniemenkatu 79Iso-Valkeinen
Kallantie 20Jynkänlahti
Hevostie 7Keinänlahti
Puijonsarventie 6Pitkälahti, Aurinkoranta
Vahverotie 1Sammakkolampi
Taivaankannenkatu 13Savolanniemi
Kuunsilta 21Särkiniemi
Särkiniemenkuja 6Valkeisenlampi
Valkeisenkatu 24Paloniemi Keilankanava
Paloniementie 12Pirttiniemi
Suusaarenkierto 44Hiltulanlahti
Sormulantie 5Maaseutualueiden uimarannat
Airaksela
Jussilantie 114Juankoski, Juanlampi
Juanlammentie 13aJuankoski, Pikonniemi
Hiiliuunintie 10Juankoski, Pitkämäki
Vääränlammentie 27Kaislastenlahti
Laivaniementie 95Karttula
Laituritie 6Kurkimäki
Kurkimäentie 606Maaninka
Maaningantie 49Melalahti
Syrjäntie 7, Peltoniementie 2Muuruvesi, Kumpuniemi
Kumpuniementie 35Niemisjärvi
Niemisjärventie 763Nilsiä, Kankainen
Kirkonmäentie 3Nilsiä, Lastukoski
Lastukoskentie 1265Nilsiä, Simola
Simolantie 19Nilsiä, Tahkonlahti
Tahkolaaksontie 5Rytky
Metsäpelto 39Savulahti
Purolanraitti 47Syvänniemi
Postitie 35Säyneinen, Ruukinranta
Kissakoskentie 10Vehmersalmi
Satamarannantie 11 -
Viherpalveluohjelma – uimarannat vuosille 2021-2030 -ohjelman tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva Kuopion yleisten alueiden uimarantaverkostosta ja esittää ohjeistus monipuolisen, viihtyisän, turvallisen ja helposti saavutettavan sekä riittävän laajan uimarantaverkoston toteuttamiseksi.
Ohjelma kokoaa tietoa eri uimarantojen palveluista ja niiden saavutettavuudesta.
Jukka Laukkanen
aluevastaava
Kaupunkitekniikan palvelut / kunnossapito / keskeinen kaupunkialue
Juhani Rossinen
aluevastaava
Kaupunkitekniikan palvelut / kunnossapito / maaseutualueet
Kaupunkitekniikan kunnossapitopalvelut
Suokatu 42
PL 1097, 70111 Kuopio