Pikkuisen viksummin?

Pieniä vaatteita ojennetulla kädellä. Ympärillä luontoa.

Omilla valinnoillamme, eli sillä mitä ostamme ja kuinka paljon hankimme tavaraa, on suora vaikutus päästöihin ja ympäristön tilaan. Me suomalaiset kulutamme luonnonvaroja asukasta kohti eniten Euroopassa ja tuotamme muuhun Eurooppaan nähden myös suuria määriä jätettä (EEA 2025).

Myös kuopiolaisten hiilijalanjälki on nykyisellään yli kolminkertainen kestäväksi arvioituun tasoon nähden. Ihmisten henkilökohtaiset ratkaisut asumiseen, liikkumiseen, ruokaan sekä tavaroiden ja palveluiden ostamiseen liittyen muodostavat 60 prosenttia Suomen hiilijalanjäljestä. Tavaroiden osuus suomalaisten hiilijalanjäljestä on kasvanut viime vuosikymmeninä.

Kulutusperäisten kasvihuonekaasupäästöjen kehitys Kuopiossa
Kuopiolaisten hiilijalanjäljen kehitys ja tavoite 2030 sekä globaalisti kestävä taso.

Kokonaisuutena tapamme kuluttaa on kestämätön. Ilmastoystävällinen ja luonnonvarojen kestävän käytön huomioiva elämäntapa on kuitenkin mahdollista toteuttaa. Ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillitsemiseksi toimiin on tartuttava ripeästi kaikkialla ja jokaisen toimesta – ratkaisuja on jo olemassa.

Kuopio kannustaa kaikkia valitsemaan pikkuisen viksummin Black Weekin aikana ja myös sen jälkeen. Tällä viikolla haluammekin nostaa esiin viksuja vaihtoehtoja luonnonvarojen ylikulutukselle.

Mitä jokainen kuopiolainen voi tehdä paikallisesti? Jatka lukemista, niin pääset faktojen äärelle!

Pikkuisen viksummin? Autolla - vai sittenkin Vilkulla, pyörällä, kävellen? Pienikin muutos merkitsee - sinä valitset!

Autolla – vai sittenkin Vilkulla, pyörällä, kävellen?

Tieliikenteen päästöt ovat yksi merkittävimmistä kasvihuonekaasupäästöistä Kuopiossa, niiden osuus kokonaispäästöistämme on 27 % (Kuopion CO2-raportti 2025). Tieliikenteen päästöistä taas valtaosan, eli 68 %, tuottaa henkilöliikenne. Jokaisen kuopiolaisen liikkumisvalinnoilla on siis vaikutusta!

Kokeile oman auton sijaan Vilkkua tai naatiskele ulkoilmasta kävellen tai pyörällä. Liike arjen keskellä virkistää päivää myös pimeällä!

Pikkuisen viksummin? Uusia vaatteita - vai sittenkin korjaa, huolla, kierrätä? Pienikin muutos merkitsee - sinä valitset!

Uusia vaatteita – vai sittenkin korjaa, huolla, kierrätä?

Maailman päästöistä tekstiilien tuotanto aiheuttaa jopa kymmenyksen. Vuonna 2022 ostettujen tekstiilien kulutus EU:ssa henkeä kohden vaati 12 kuutiota vettä, 323 neliömetriä maata ja 523 kiloa raakamateriaaleja. Noin 60–70 % ostetuista tekstiileistä on tehty muovista, joka aiheuttaa valmistamisessa syntyvien päästöjen lisäksi mikromuovihaittaa ympäristölle. Vaatteiden ja tekstiilien tilaaminen EU:n ulkopuolelta on kasvanut viime vuosina: vuonna 2024 suomalaiset tilasivat yli 5,6 miljoonaa tekstiilituotetta Kiinasta (Tulli).

Keskimääräinen suomalainen hankkii 40 vaatetta tai asustetta vuodessa. Vuonna 2023 suomalainen käytti vaatteisiin keskimäärin 720 euroa (Tilastokeskus, Suomen Tekstiili ja Muoti). Vuonna 2024 suomalaiset tilasivat yli 5,6 miljoonaa tekstiilituotetta Kiinasta (Tulli).

Voimme vaikuttaa tekstiiliteollisuuden aiheuttamaan ympäristökuormaan yksinkertaisesti ostamalla vähemmän vaatteita. On tarpeellista pohtia, mitä todella tarvitsemme – moni ilmastoteko onkin tekemättä jättämistä.

Tapoihimme käyttää ja huolehtia vaatteista ja muista tavaroista tarvitaan myös muutos. Viksu kunnostaa ja korjaa ja säästää siten luonnonvaroja. Vaatteiden ja muiden tavaroiden korjaaminen ja lainaaminen pidentävät niiden elinkaarta ja auttavat vähentämään uuden hankintaa. Tutkimuksen mukaan vaatteiden käyttäminen pitkään kasvattaa hyvinvointia enemmän kuin uusien ostaminen (Vaasan yliopisto 2024).

Jos vaatteiden korjaus kiinnostaa, mutta neulan ja langan tai ompelukoneen käyttö ei ole tuttua, kannattaa suunnata Kuopion museolla järjestettävään Korjauspajaan. Korjauspaja tarjoaa paikan opetella kulutuksen vähentämistä arjessa ja voit nauttia samalla vaihtuvista taide-elämyksistä. Myös Kuopion kansalaisopiston kursseilla oppii huoltamaan, korjaamaan ja uudistamaan kodin tekstiilejä huonekaluja.

Tartu ja kutsu kaverit mukaan Viiden vaatteen vuosi -haasteeseen ja ottakaa yhdessä askel kohti viksua kuluttamista! 

Pikkuisen viksummin? Uutta tavaraa - vai sittenkin elämyksiä, kokemuksia, muistoja? Pienikin muutos merkitsee - sinä valitset!

Uutta tavaraa – vai sittenkin elämyksiä, kokemuksia, muistoja?

Suomalaisten kuluttajien ostokset EU:n ulkopuolelta, kuten kiinalaisilta verkkoalustoilta, ovat kasvaneet viime vuosina räjähdysmäisesti (Yle / Tulli). Vuonna 2022 lähetyksiä oli noin 850 000, mutta Tullin mukaan vuonna 2024 EU:n ulkopuolelta tuli Suomeen jo yli 28 miljoonaa lähetystä. Tänä vuonna Suomeen arvioidaan saapuvan yli 50 miljoonaa lähetystä.

Olisi tärkeää pysähtyä miettimään, kuinka tarpeellisia ostokset ovat. Tilataanko tavaroita siksi, että saataisiin hetkellisesti hyvää mieltä, vaiko sen takia, että niitä todella tarvitaan?

Kulutuksen muutos kertakäyttökulttuurista ilmaston ja luonnon huomioivaan kuluttamiseen ei tarkoita elämänlaadun heikkenemistä. Elämän merkityksellisyyden kokemista voi lisätä se, että kulutamme tavaran sijaan kulttuuria ja ostamme ihmiseltä ihmiselle palveluja. Kestävien ja korjattavien tavaroiden arvostaminen voi korvata uutuudenviehätyksen tuottaman lyhytnäköisen ilon.

Naatiskele Kuopion kulttuurielämyksistä Kuopion museoissa, kaupunginteatterissa, kaupungin elokuvateattereissa tai musiikkikeskuksella. Anna lahjaksi ystävälle tai perheenjäsenelle yhteinen hetki ulkona luonnossa ja viettäkää kahvihetki laavuilla.

Pikkuisen viksummin? Uutta tavaraa - vai sittenkin lainaa, vuokraa, vaihda? Pienikin muutos merkitsee - sinä valitset!

Olen, siis omistan?

Tiesitkö, että Kuopion kaupunginkirjastosta voi lainata soittimia, lautapelejä ja liikuntavälineitä? Ennen kuin ostaa uusia harrastevälineitä, kannattaa ensin kokeilla uutta lajia lainaamalla välineitä kirjastosta tai kaverilta. Ehkäpä myös yhteiskäyttöiset välineet voivat joskus olla hyvä ratkaisu.

Luodaan kysyntää lainattaville ja jakamisen palveluille – tehdään yhdessä Kuopiosta viksu!

Pienikin muutos merkitsee – sinä valitset!