Uimarannat
Kuopiossa on yhteensä 59 yleistä uimarantaa ja -paikkaa eri puolilla kaupunkia. Uimarantojen veden laatua seurataan kesän aikana uimarantavesitutkimuksilla.
Huomioithan, että uimarannoille ja -paikoille ei saa tuoda lemmikkieläimiä eikä uittaa koiria.
Tupakointi uimarannoilla on kielletty. Kuopion kaupungin uimarannoilla ei sallita kalastusta turvallisuussyistä.
Talviaikaan avantouintimahdollisuus on Nilsiän Kankaisella.
-
Yleiset uimarannat
Yleisten uimarantojen säännöllinen valvonta tapahtuu ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman sekä vuosittain laadittavan uimarantaluettelon ja seurantakalenterin mukaisesti.
Uimarannan kuntoon, varustukseen ja uimaveden laatuun liittyvissä kysymyksissä kuluttajan tulee ottaa yhteyttä ensisijaisesti uimarannan ylläpitäjään, jonka yhteystiedot on oltava uimarannalla.
Kuopion kaupungin virallisilla uimarannoilla tai uimapaikoilla ei ole tehty havaintoja myrkkykeisosta.
Uimapaikat
Yleisten uimarantojen lisäksi Kuopion kaupungin alueella on useita pieniä uimapaikkoja, jotka eivät kuulu terveydensuojelulain mukaisen valvonnan piiriin. Tällaisten, kävijämäärältään erittäin vähäisten, uimapaikkojen uimaveden laatua ei siten valvota eikä uimapaikoille tehdä säännöllisiä tarkastuksia. Uimapaikan mahdolliset turvallisuuspuutteet tulee ilmoittaa alueen omistajalle tai haltijalle.
Talviuintipaikat
Nilsiän Kankaisen talviuintipaikalta otetaan vesinäytteet kaksi kertaa talven aikana.
-
-
Sinilevätiedotteet
Honkalahti 23.6.2026 (pdf) Iso-Valkeinen 14.7.2026 (pdf) Juanlampi 23.6.2026 (pdf) Jynkänlahti 22.6.2026 (pdf) Kaislastenlahti 24.6.2026 (pdf) Keinänlahti 22.6.2026 (pdf) Maaningan kirkonkylä 15.7.2026 (pdf) Melalahti 23.6.2026 (pdf) Niuva 22.6.2026 (pdf) Pirttiniemi 22.6.2026 (pdf) Pitkälahti 14.7.2026 (pdf) Pitkämäki 23.6.2026 (pdf) Rauhalahti 14.7.2026 (pdf) Savolanniemi 22.6.2026 (pdf) Syvänniemi 24.6.2026 (pdf) Särkiniemi 22.6.2026 (pdf) Tahkolahti 15.7.2026 (pdf) Vehmersalmi 23.6.2026 (pdf) Väinölänniemi 22.6.2026 (pdf)Uimavesinäytetulokset
Airaksela 24.6.2026 (pdf) Airaksela 13.7.2026 (pdf) Hiltulanlahti 24.6.2026 Hiltulanlahti 13.7.2026 (pdf) Honkalahti 23.6.2026 (pdf) Honkalahti 14.7.2026 (pdf) Iso-Valkeinen 23.6.2026 (pdf) Iso-Valkeinen 14.7.2026 (pdf) Juanlampi 23.6.2026 (pdf) Juanlampi 14.7.2026 (pdf) Jynkänlahti 22.6.2026 (pdf) Jynkänlahti 14.7.2026 (pdf) Kaislastenlahti 24.6.2026 (pdf) Kaislastenlahti 13.7.2026 (pdf) Kankainen 23.6.2026 (pdf) Kankainen 15.7.2026 (pdf) Karttulanlahti 24.6.2026 (pdf) Karttulanlahti 13.7.2026 (pdf) Keinänlahti 22.6.2026 (pdf) Keinänlahti 14.7.2026 (pdf) Kirveslahti 2.6.2026 (pdf) Kirveslahti 22.6.2026 (pdf) Kirveslahti 14.7.2026 (pdf) Kumpuniemi 23.6.2026 (pdf) Kumpuniemi 15.7.2026 (pdf) Kurkimäki 24.6.2026 (pdf) Kurkimäki 13.7.2026 (pdf) Lastukoski 23.6.2026 (pdf) Lastukoski 15.7.2026 (pdf) Maaningan kirkonkylä 23.6.2026 (pdf) Maaningan kirkonkylä 15.7.2026 (pdf) Melalahti 23.6.2026 (pdf) Melalahti 15.7.2026 (pdf) Niemisjärvi 24.6.2026 (pdf) Niemisjärvi 13.7.2026 (pdf) Niuva 2.6.2026 (pdf) Niuva 22.6.2026 (pdf) Niuva 14.7.2026 (pdf) Paloniemi 22.6.2026 (pdf) Paloniemi 14.7.2026 (pdf) Pikonniemi 23.6.2026 Pikonniemi 15.7.2026 (pdf) Pirttiniemi 22.6.2026 (pdf) Pirttiniemi 14.7.2026 (pdf) Pitkälahti 22.6.2026 (pdf) Pitkälahti 14.7.2026 (pdf) Pitkämäki 23.6.2026 (pdf) Pitkämäki 15.7.2026 (pdf) Rauhalahti 2.6.2026 (pdf) Rauhalahti 22.6.2026 (pdf) Rauhalahti 14.7.2026 (pdf) Ruukinranta 23.6.2026 (pdf) Ruukinranta 15.7.2026 (pdf) Rytky 24.6.2026 Rytky 13.7.2026 (pdf) Sammakkolampi 22.6.2026 (pdf) Sammakkolampi 14.7.2026 (pdf) Savolanniemi 22.6.2026 (pdf) Savolanniemi 14.7.2026 (pdf) Savulahti 23.6.2026 (pdf) Savulahti 15.7.2026 (pdf) Simola 23.6.2026 (pdf) Simola 15.7.2026 (pdf) Syvänniemi 24.6.2026 (pdf) Syvänniemi 13.7.2026 (pdf) Särkiniemi 22.6.2026 (pdf) Särkiniemi 14.7.2026 (pdf) Tahkolahti 23.6.2026 (pdf) Tahkolahti 15.7.2026 (pdf) Valkeisenlampi 22.6.2026 (pdf) Valkeisenlampi 14.7.2026 (pdf) Vehmersalmi 23.6.2026 (pdf) Vehmersalmi 15.7.2026 (pdf) Väinölänniemi 2.6.2026 (pdf) Väinölänniemi 22.6.2026 (pdf) Väinölänniemi 14.7.2026 (pdf) -
EU-uimarannat
EU-uimarannalla tarkoitetaan uimarantaa, jolla arvioidaan käyvän uimakauden aikana yli 100 uimaria päivässä.
- Kuopion suosituin uimaranta
- rantavalvonta kesäkuun ensimmäinen maanantai – elokuun kolmas sunnuntai
- hiekkapohjainen ja tasaisesti syvenevä
- kesäaikaan suihku-, wc- ja pukutilat avoinna klo 8.00 – 20.00
- 2 beach volley-kenttää
- hyppytorni (rantavalvonnan luvalla)
- laituri
- Kuopion toiseksi suosituin uimaranta
- tasaisesti syvenevä hiekkaranta
- wc ja pukukopit
- Kuopion kolmanneksi suosituin uimaranta
- tasaisesti syvenevä hiekkaranta
- sopii lapsiperheille
- wc ja pukukopit
- tasaisesti syvenevä hiekkaranta
- sopii lapsiperheille
Muut keskeisen kaupunkialueen uimarannat
Paloniemi Keilankanava, Rautaniemi
Keskeisen kaupunkialueen uimapaikat
Maaseutualueiden uimarannat
Maaseutualueen uimapaikat
-
Viherpalveluohjelma – uimarannat vuosille 2021-2030 -ohjelman tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva Kuopion yleisten alueiden uimarantaverkostosta ja esittää ohjeistus monipuolisen, viihtyisän, turvallisen ja helposti saavutettavan sekä riittävän laajan uimarantaverkoston toteuttamiseksi.
Ohjelma kokoaa tietoa eri uimarantojen palveluista ja niiden saavutettavuudesta.
Kaupunkitekniikan kunnossapitopalvelut
Suokatu 42
PL 1097, 70111 Kuopio
Jukka Laukkanen
aluevastaava
Kaupunkitekniikan palvelut / kunnossapito / keskeinen kaupunkialue
Juhani Rossinen
aluevastaava
Kaupunkitekniikan palvelut / kunnossapito / maaseutualueet