Esiopetukseen ilmoittautuminen

Esiopetus on päiväkodin tai koulun järjestämää kuusivuotiaiden suunnitelmallista ja tavoitteellista varhaiskasvatusta. Toiminta perustuu valtakunnallisiin esiopetussuunnitelman perusteisiin ja Kuopion esiopetuksen opetussuunnitelmaan.
Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena. Esiopetuksen lukuvuosi noudattelee pääosin koulujen työ- ja loma-aikoja.
Perusopetuslain mukaiseen maksuttomaan esiopetukseen (4 tuntia arkipäivisin) ovat lukuvuonna 2023 – 2024 oikeutettuja kaikki vuonna 2017 syntyneet. Lisäksi oikeus esiopetukseen on seitsemänvuotiailla, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty sekä viisivuotiailla, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.
Esiopetuksen lisäksi tarvittava varhaiskasvatus järjestetään samassa paikassa kuin esiopetus. Yksityisissä päiväkodeissa järjestettävän esiopetuksen lisäksi tarvittavaan varhaiskasvatukseen tulee hakea palveluseteli. Palvelusetelipäätökset tehdään elokuussa 2023, kun perheet ovat toimittaneet tuloselvitykset.
-
Esiopetukseen 2023 – 2024 ilmoittaudutaan viimeistään 31.1.2023
Esiopetus alkaa 16.8.2023 ja päättyy 31.5.2024. Kunnalliseen ja yksityisten päiväkotien järjestämään esiopetukseen ilmoittaudutaan sähköisellä ilmoittautumislomakkeella. Hakemuksen lisätietoihin voi kirjata ensisijaisen esiopetuspaikkatoiveen, esim. metsäesiopetusryhmän.Esiopetusryhmät muodostetaan ilmoittautumisajan jälkeen tarkoituksenmukaisiksi. Tarvittaessa joihinkin yksiköihin muodostetaan pienennettyjä esiopetusryhmiä. Mikäli ilmoittautuneita on vähän, ryhmää ei välttämättä muodosteta kaikkiin alla oleviin paikkoihin.
Kuopiossa toimii neljä kunnallista metsäesiopetusryhmää. Kotaryhmät toimivat Länsi-Puijon, Puijonlaakson, Uppo-Nallen ja Von Wrightin päiväkodin yhteydessä. Esikouluikäisten metsäryhmätoiminta tapahtuu pääsääntöisesti luonnossa päiväkodin läheisyydessä. Ryhmän tukikohtana toimii kota. Lapset valitaan ryhmään hakemusten ja ryhmään soveltuvuuden perusteella.
Kristillisen yhtenäiskoulun ja Steiner koulun järjestämään esiopetukseen ilmoittaudutaan suoraan koululle.
- Uudet asiakasperheet
Oletko uusi asiakas? Täältä löydät hakemukset, ilmoittautumiset ja varhaiskasvatuksen asiakasmaksun laskurin. - Nykyiset asiakasperheet
Onko sinulla jo voimassa oleva asiakkuus? Täältä löydät hakemukset, ilmoittautumiset, päätökset, tulotietojen ilmoittamisen ja varhaiskasvatuksen asiakasmaksun laskurin.
- Uudet asiakasperheet
-
Esiopetuspäätökset toimitetaan perheille 31.3.2023 huoltajien valinnan mukaan sähköisenä tai paperisena.
Sähköiset päätökset ovat nähtävillä sähköisissä asiointipalveluissa (Asioi verkossa > Meidän perhe / perheentiedot).
Asenna Tieto Edu -sovellus ilmoittaaksesi lapsen esiopetus- ja varhaiskasvatusajat ja lukeaksesi esiopetukseen ja varhaiskasvatukseen liittyvät tiedotteet.
Edlevon tiedote vanhemmille (pdf) -
Jos lapsi tarvitsee maksuttoman esiopetuksen lisäksi täydentävää varhaiskasvatusta, tulee ennen varhaiskasvatuksen aloittamista
- toimittaa varhaiskasvatusaikasopimus päiväkodinjohtajalle / perhepäivähoidonohjaajalle viimeistään kaksi viikkoa ennen sopimuksen alkamista
Varhaiskasvatusaikaa koskeva sopimus (pdf) - tehdä tuloselvitys sähköisesti verkkopalvelussa
Tuloselvitys (sähköinen tuloselvitys)
Varhaiskasvatusmaksut Kuopiossa (pdf)
Jos tietoja ei ole ilmoitettu, perheelle määräytyy korkein asiakasmaksu.
- toimittaa varhaiskasvatusaikasopimus päiväkodinjohtajalle / perhepäivähoidonohjaajalle viimeistään kaksi viikkoa ennen sopimuksen alkamista