Moottorikelkkareitit
Moottorikelkkaharrastajilla on käytössään Pohjois-Savon alueella lähes 1100 km laajuinen hoidettu moottorikelkkareitistö. Reittien varsilla on sopivin välein levähdyspaikkoja taukojen pitoon ja jopa yöpymiseen.
Kuopion alueella on noin 225 km moottorikelkkareittejä. Reiteistä noin 100 km kulkee vesialueilla ja syväväylät voivat joskus katkoa niitä.
Reitit on rakennettu kaupunkialueelta Suovun kautta yhteydellä Karttulaan ja Pielavedelle, Niittylahden-Asuman alueen kautta Kuopiosta itään Nilsiän ja Tuusniemen suuntaan sekä etelään Suonenjoelle ja Leppävirralle pääosin kaupungin maita hyväksikäyttäen. Reitit on merkitty asianmukaisesti maastoon.
Moottorikelkkareittien sopimuksista, rakentamisesta ja merkinnöistä vastaa kaupungin metsätoimisto ja reittien hoidosta vapaa-ajan keskus.
Moottorikelkkareitillä liikutaan kuljettajan omalla vastuulla niiden lakien ja asetusten puitteissa, joissa moottorikelkkailusta on yleisesti säädetty. Järvellä saa liikkua moottorikelkalla jokamiehenoikeudella vapaasti välttäen kuitenkin ranta-asukkaiden ja mökkiläisten häirintää.
Kuopion ja lähiseudun alan yrittäjät järjestävät eri pituisia ja tasoisia opastettuja safareita.