Jyväskylä, Kuopio ja Lahti etsivät tiimejä rakennusalan työttömyyden haastekilpailuun – viimeinen viikko aikaa hakea mukaan

Elina Pylkkänen

Jyväskylä, Kuopio ja Lahti etsivät rohkeita tiimejä ratkaisemaan rakennusalan työttömyyshaastetta. Kaupungit haastavat yritykset, palveluntuottajat ja kumppanit kehittämään uudenlaisia palveluita, joiden avulla rakennusalan työttömät ja lomautetut löytävät pysyvän tai väliaikaisen työpaikan. Haastekilpailu toteutetaan yhteishankintana.

Haastekilpailussa haetaan uusia innovatiivisia ratkaisuja rakennusalan työttömien työllistymisen edistämiseksi. Kilpailuun voivat hakea mukaan kaikki tiimit, jotka uskovat, että heillä on avaimet työttömyyshaasteen ratkaisuun. Kilpailun voittajan kanssa voidaan laatia 270 000 euron arvoinen palvelusopimus.

Voittajan valitsee tuomaristo, jonka kokoonpano on nyt julkistettu. Tuomariston muodostavat työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen, Kansaneläkelaitoksen palvelujohtaja Antti Jussila, Lahden elinvoimajohtaja Henna Eskonsipo-Bradshaw, Jyväskylän elinkeino- ja työllisyyspalveluiden toimialajohtaja Ari Tolonen sekä Kuopion elinkeinojohtaja Jukka Pitkänen. Tuomaristo painottaa valinnassa innovatiivisuutta, vaikuttavuutta sekä idean suurta skaalautumispotentiaalia.

– Haastekilpailu on mahtava idea löytää innovatiivisia ratkaisuja rakennusalan työttömyyden nujertamiseen. Kaupunkien yhteinen hankintamalli luo polkua tulevaisuuden työllisyyspalveluiden hankinnoille. Miksi tehdä yksin, jos voi tehdä yhdessä! Samalla haluamme rohkaista muitakin kuntia soveltamaan haastekilpailua suhdannetyöttömyyden ahdinkoon eri aloilla, toteaa tuomariston jäsen Elina Pylkkänen

Haastekilpailu on tarpeen, koska rakennusalan työttömyyden ja lomautuksien ennakoidaan kasvavan vuonna 2024 noin 20 000–30 000 hengellä Suomessa. Työttömyyden kasvu koskettaisi erityisen voimakkaasti kaupunkeja. Nykyennusteiden valossa Jyväskylään, Kuopioon ja Lahteen voidaan odottaa yhteensä vähintään 1500 uutta rakennusalan työtöntä työnhakijaa.  

Kilpailuun voi hakea 19.2 klo 12 asti. Haastekilpailuun haetaan tiimejä, joissa yhdistyy erilainen ja monipuolinen osaaminen esimerkiksi ICT-alalta, työllisyydenhoidosta tai valmennuspalveluiden parista. Lisätietoja osoitteesta Cloudia (tarjouspalvelu.fi)

Lisätietoja:

Pirjo Oksanen 
Työllisyysjohtaja 
Kuopion kaupunki 
044 718 1711 
pirjo.oksanen(a)kuopio.fi 

Hanna Lähteelä
Työllisyysjohtaja 
Jyväskylän kaupunki 
p. 050 373 6040   
hanna.lahteela(a)jyvaskyla.fi

Taisto Tuominen 
Työllisyyspalvelujohtaja 
Lahden kaupunki  
p. 044 482 6976 
taisto.tuominen(a)lahti.fi