Kuopion meluntorjunnan toimintasuunnitelma

Kuopioon on valmisteltu ympäristönsuojelulain 151 §:n mukainen, EU:n ympäristömeludirektiivin tarkoittama meluntorjunnan toimintasuunnitelma (pdf) viimeksi vuonna 2018. Meluntorjunnan toimintasuunnitelman päivittäminen aloitetaan keväällä 2023. Toimintasuunnitelman päivittämistä varten on vuosina 2021-2022 tehty joukko selvityksiä vallitsevasta melutilanteesta ja melun aiheuttamista haitoista. Valmistuneet selvitykset ovat:

Meluselvitykset koskevat tie- ja raideliikennemelua koko Kuopion alueella. Selvitykset on tehty vuoden 2021 liikennetiedoilla. Kansallisilla melun tunnusluvuilla tehdyssä meluselvityksessä tie- ja raideliikenteen melualueet on selvitetty myös vuoden 2035 ennustetilanteen liikennetiedoilla. Lisäksi on käsitelty tärkeimpien teollisuus- ja energiantuotantolaitosten aiheuttamaa melua keskeisellä kaupunkialueella sekä Heinjoen ampuma- ja moottoriratakeskuksen melua. Tässä yhteydessä ei ole erikseen selvitetty lentomelua Kuopiossa, koska Rissalan lentoaseman meluvyöhykkeistä on ajantasalla oleva selvitys.

Lisäksi vuoden 2018 meluntorjunnan toimintasuunnitelmaa varten on tehty seuraavat selvitykset, joiden tietojen ajantasaisuus on vuonna 2022 tarkistettu:

Essi Holopainen

ympäristötarkastaja

Mikko Sokura

ympäristötarkastaja