Ympäristömelu

Henkilöautoja ja busseja liikennöi tiellä, joka kulkee sillan yli.

Melu on määritelmän mukaan häiritsevää tai kuulolle haitallista ääntä. Koska määritelmä on käsitteellisesti hyvin väljä, niin ääniympäristömme ”meluisuus” jää joskus tulkinnanvaraiseksi. Kaikki elinympäristömme äänet eivät ole melua, vaan ne ovat ja koetaan olevan osa ns. normaalia elämää, eikä niitä välttämättä koeta häiritseviksi.

Kevättalven ja kesän 2021 aikana toteutettu sarja ”Kuopio ääninä” pyrkii havainnollistamaan normaaliin elämään kuuluvia ääniä ilman melumäärittelyä. Osa sarja äänistä voisi väärässä paikassa tai väärään aikaan olla melua, mutta toisaalta nuo äänet kertovat, että yhteiskunta toimii sekä ihmiset ja myös luonto elävät arkielämäänsä.

”Kuopio ääninä” sarjaan, sen taustaan ja tuotantoon – ja ääniin voit tutustua Kuopio ääninä (Sounds Of Kuopio) -blogissa. Äänet ovat myös kuunneltavissa Kuopio ääninä (Sounds Of Kuopio) Youtube-kanavalla.

Essi Holopainen

ympäristötarkastaja

Mikko Sokura

ympäristötarkastaja