Ohjaamo Kuopio

Ohjaamon työntekijät auttavat ja ohjaavat kaikkia alle 30-vuotiaita nuoria heidän elämäänsä liittyvissä pulmissa ja asioissa, kuten arjen haasteissa, työhön ja koulutukseen hakemisessa tai erilaisissa tukiasioissa. Ohjaamosta löytyy luotettava aikuinen, jonka kanssa voi jutella mistä tahansa mietityttävästä tai ahdistavasta asiasta. Meille voit tulla asioimaan ilman ajanvarausta oli asia pieni tai suuri.
Lisäksi Ohjaamossa vierailee eri alojen asiantuntijoita, joiden palveluja pääset hyödyntämään Ohjaamon ja Navigaattorin viikkoaikataulun mukaisesti. Tutustu tarkempaan aikatauluun täältä.
Ohjaamosta saat apua esimerkiksi:
- hyvinvointiin ja jaksamiseen
- opiskelumahdollisuuksien ja oman alan löytämiseen
- työnhakuun
- asumisen ja arjen sujumiseen
- talouteen
- lomakkeiden täyttämiseen
- sopivien harrastusmahdollisuuksien löytämiseen
- viranomaisten kanssa asiointiin
Jos et tiedä mistä aloittaa, aloita Ohjaamosta!
-
Ohjaamon nuorisonohjaajat tavattavissa Nuorten olohuoneessa ilman ajanvarausta joka tiistai. Autamme oli asiasi pieni taikka suuri. Tervetuloa jutustelemaan kahvikupin äärelle rennolla meiningillä.
Aika
Tiistaisin klo 13-15:30, ilman ajanvarausta!Paikka
Navigaattori, Torikatu 5Löydät nuorisonohjaajien yhteystiedot alempaa.
-
Ohjaamon TE-asiantuntija palvelee kaikkia kuopiolaisia 15-29 -vuotiaita nuoria antaen heille ohjausta ja neuvontaa mm. työnhakuun, urasuunnitteluun ja työttömyysturvaan liittyen.
Aika
Keskiviikkoisin klo 13-15, ilman ajanvarausta!Paikka
Navigaattori, Torikatu 5Voit myös varata ajan, löydät Te-asiantuntija Sanna Vesterisen yhteystiedot alempaa.
-
Kun mietit opintoja ja osaamisesi kehittämistä työnhaun tueksi, voit varata henkilökohtaisen ohjausajan.
Ohjauskeskusteluissa voimme yhdessä
- kartoittaa osaamistasi
- tutustua koulutuksiin ja koulutusaloihin
- selvittää erilaisia rahoitusvaihtoehtoja koulutusajalle
- perehtyä oppilaitosten koulutustarjontaan
- perehtyä haussa oleviin työvoimakoulutuksiin
- neuvoa opintojen suunnittelussa ja opintoihin hakeutumisessa.
Tiivis yhteistyömme alueen oppilaitosten ja eri verkostojen kanssa helpottaa sinua tiedonhaussa, kun pohdit näitä monia mahdollisuuksia urasuunnitelmiesi tueksi.
Lue lisää täältä.
Löydät opinto-ohjaaja Sari Multasuon yhteystiedot alempaa.
Ohjaamon palveluita
Ota rohkeasti yhteyttä
Voit myös varata ajan
Seuraa meitä somessa!
Oletko kiinnostunut yhteistyöstä Ohjaamo Kuopion kanssa?
Ohjaamon ovet ovat auki myös nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille. Meillä voit esimerkiksi esitellä palveluitasi nuorille tai järjestää rekrytointitilaisuuden.
Ohjaamoon voi tulla tutustumaan ryhmän kanssa paikan päälle tai työntekijä voi tulla esimerkiksi oppilaitokseen kertomaan tarkemmin palveluista. Olemme mielellään mukana myös erilaisissa teemapäivissä ja muissa tapahtumissa.
Ohjaamo Kuopio
Torikatu 5, Kuopio
Ma-pe klo 8-16