Liiketoiminta- ja rahoitusneuvonta

Business Kuopiosta ja Business Centeristä saat apua, kun yrityksesi suunnittelee toiminnan kehittämistä tai laajentumista uusille markkina-alueille Suomessa tai ulkomailla. Palvelut räätälöidään aina yrityksesi tarpeiden mukaisesti, ja asiantuntijat auttavat liiketoiminnan kehittämiseen liittyvissä asioissa, esimerkiksi liiketoiminnan kasvutavoitteissa, rahoituksessa, kansainvälistymisessä ja verkostojen haussa.
Liikeideaa on hyvä testata ja kehittää Business Centerin asiantuntijoiden kanssa, mistä löytyy mm. yrittäjyyskoulutuspalveluja sekä yritysten kasvu- ja innovaatiopalveluja ja verkostoja.
Asiantuntijoiltamme saat myös rahoitusneuvontaa ja he osaavat auttaa erilaisten rahoitusvaihtoehtojen haussa.
Ota yhteyttä Marja-Leenaan tai Maaritiin ja kysy lisää.
Tutustu rahoituksen vaihtoehtoihin
Erilaisia rahastoja ja mahdollisuuksia on todella paljon. Jotta voimme paremmin auttaa, tarvitsemme tarkempia tietoja mm. yrityksesi rahoitustarpeesta ja liiketoimiinnasta. Voit täyttää rahoitukseen ennakkotietolomakkeen, mikä helpottaa meitä löytämään oikean asiantuntijan avuksesi. Katso myös rahoitusvaihtoehtoja Business Kuopion sivuilta.
Sijoittajatapaamiset ja yritysesittelyt
Business Kuopio järjestää myös suoria tapaamisia ja yritysesittelyjä potentiaalisten sijoittajien ja rahoitusta etsivien yritysten välille. Asiantuntijamme palvelevat sinua vahvalla paikallistuntemuksellaan, laajoilla verkostoillaan ja liiketoimintaosaamisellaan.
Ota yhteyttä Jukkaan tai Untoon ja kysy lisää.
Osallistu julkisiin hankintoihin
Kuopion kaupunki hankkii yksityiseltä sektorilta tavaroita ja palveluita, joiden avulla se järjestää vastuullaan olevia palveluita. Vuosittain ulkoisten ostojen arvo on yli 450 miljoonaa euroa. Lue lisää julkisista hankinnoista
Lisätietoja:
Marja-Leena Laitinen
Yritysneuvoja
Business Kuopio & Business Center, startup- ja kasvuyritysten kehittäminen ja rahoitus, sidosryhmäyhteistyö
Maarit Manninen
Yritysasiamies
Business Kuopio & Business Center, startup- ja kasvuyritysten kehittäminen ja rahoitus, sidosryhmäyhteistyö
Unto Juutinen
Yritysasiamies
Yritysten toimintaympäristöjen kehittäminen, yritystontit ja toimitilat, matkailuyritysten kehittäminen, verkostot