Luonnonsuojelualueet

Luonnonsuojelulla on Puijolla pitkät perinteet, sillä ensimmäinen luonnonsuojelualue perustettiin sinne jo vuonna 1928. Se oli yksi maamme ensimmäisistä luonnonsuojelualueista ja kooltaan hieman yli 60 hehtaaria. Nykyään Puijolla on kolme luonnonsuojelualuetta, joiden yhteispinta-ala on noin 212 hehtaaria. Tästä alueesta suurin osa kuuluu EU:n Natura 2000-verkostoon. Luonnonsuojelualueeseen sisältyvät Puijon selänteen arvokkaimmat osat, kuten Satulanotkon ja Antikkalanrinteen lehdot sekä Kokonmäen ja vanhan luonnonsuojelualueen boreaaliset luonnonmetsät, joilla on monin paikoin ikää jo yli 150 vuotta. Kaupunki ja Kuopion evankelinen seurakuntayhtymä omistavat molemmat hieman yli 100 hehtaaria Puijon luonnonsuojelualueista. 

Puijon selänne on muodostunut maapallon vanhimpiin kuuluvista kivilajeista, joilla on ikää 1870-2500 vuotta. Muinoin alueella olleista vuorista ovat edelleen jäljellä kestävimpien kivilajien muodostamat huiput, kuten 232 metriä meren pinnan yläpuolelle kohoava Puijo. Mannerjään muistona Puijon rinteestä löytyy noin 10 000 vuottaa sitten aluetta peittäneen Yoldianmeren kivinen rantaviiva. 

Lehtokasvillisuus on alueella varsin monipuolista ja käsittää useita tuoreiden lehtojen sekä kosteiden saniaislehtojen ja suurruoholehtojen tyyppejä. Puusto alueella on pääosin kuusivaltaista ja osin lehtipuuvaltaista sekametsää. Puijolta on löydetty yli 350 putkilokasvilajia ja alueen linnusto on monipuolinen ja runsas. Luonnontilaisissa metsissä ja lehdoissa kasvaa monia harvinaisia ja uhanalaisia lajeja. Kasviharvinaisuuksiin kuuluvat muun muassa jänönsalaatti, myyränporras ja hajuheinä. Puijo on myös EU:n alueella vain Itä-Suomessa tavattavan idänlehväsammaleen merkittävin esiintymisalue. Luonnontilaisissa metsissä kasvaa monia harvinaisia ja uhanlaisia kääpiä, kuten silokääpä, mesipillikääpä ja sitkaskääpä. Antikkalan laskettelurinteen niityillä viihtyy runsaslajinen niittysienilajisto. Vanhoissa metsissä pesivät muun muassa idänuunilintu, pikkusieppo ja pohjantikka. 

Puijon on Kuopion suosituimpia virkistysalueita. Puijolla voi kävellä, hiihtää, sienestää ja marjastaa. Luonnonsuojelualueella ja huonosti kulutusta kestävissä lehdoissa on suositeltavaa kulkea polkuja pitkin. Puijolla on kolme merkattua luontopolkua, jotka kaikki ovat noin kahden kilometrin mittaisia. Lisäksi alueella kulkee kattava ulkoilureitistö, joka talviaikaan toimii eri mittaisten hiihtolenkkien pohjana. Maastopyörällä voit luonnonsuojelualueella liikkua vain ulkoilureiteillä, tieurilla ja merkityllä maastopyöräreitillä. 

Kolmisoppi-Neulamäen alue on noin 230 hehtaarin suuruinen luonnonsuojelualue muutaman kilometrin päästä keskustasta. Alue kuuluu EU:n Natura 2000 verkostoon. Kaupunki rauhoitti alueen omalla päätöksellään jo 1970-luvun alussa ja virallinen luonnonsuojeluale siitä tuli vuonna 2000. Alueen suojelun tavoitteena on metsäluonnon, maiseman ja arvokkaan kasvillisuuden säilyttäminen ja kehittäminen. 

1800-luvulta saakka Kolmisoppi-Neulamäen alue on tunnettu monipuolisesta lehto- ja kalliokasvillisuudestaan. Alueelta on löydetty tähän mennessä yli 500 kasvilajia, joista putkilokasveja on noin 300. Rehevissä puronvarsilehdoissa viihtyvät muun muassa kotkansiipi, lehtokuusama ja levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla sinnittelevä metsälehmus. Arvokkaimmat kalliokasvit kasvavat Vuorilammen itäpuolisella jyrkänteellä, josta voi löytää kalliokielon, tummaraunioisen sekä kangasajuruohon. Kallioilla esiintyy myös useita harvinaisia sammal ja jäkälälajeja. Alueen kasviharvinaisuuksiin kuuluvat hajuheinä, hoikkarölli ja idänlehtisammal. Kolmisoppilampi on luontaisesti rehevä ja sen monipuoliseen lajistoon kuuluvat muun muassa ahdinsammal, vellamonsammal, hiussirppi- ja upposirppisammal sekä lettolierosammal. Kokonaan suojelualueen sisällä oleva Vuorilampi puolestaan on karu, ruskeavetinen metsälampi. 

Alue on suotuisaa elinympäristöä monille eläimille. Nisäkkäitä voi tavata kookkaasta hirvestä pikkuruiseen päästäiseen. Liito-oravasta ja lepakoista on alueella myös tehty havaintoja. Suojelun kannalta arvokkain ja monipuolisin eläimistö asustaa alueen runsaasti lahopuuta sisältävissä vanhoissa metsissä. Niissä viihtyvät monien hyönteisten lisäksi muun muassa pohjantikka, pikkusieppo ja idänuunilintu. Viime vuosina suojelualueelta on tehty havaintoja myös sinipystöstä.  

Suojelualuetta hoidetaan hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti. Luonnon omaan kehityskulkuun puututaan vain silloin, kun se on tarpeen suojelutavoitteiden vuoksi. Alueella on tehty erilaisia ennallistamistoimia, kuten lehtoalueita varjostavien kuusten poistoa. Puustorakenteeltaan yksipuolisia metsäalueita on monipuolistettu lisäämällä lahopuun ja lehtipuuston määrää. Alueen itäosassa sijaitsevaa Pölkkypuronsuota on ennallistettu ojia tukkimalla ja palauttamalla suon läpi kulkeva puro luonnonmukaiseen uomaansa. 

Kolmisoppi-Neulamäen alue on suosittua ulkoilu- ja virkistysaluetta. Alueella voi liikkua jalkaisin ja hiihtäen sekä marjastaa ja sienestää. Huonosti kulutusta kestävillä lehto- ja kallioaluilla tulisi liikkua polkuja pitkin. Monipuolisen luonnon esittelemiseksi suojelualueelle on rakennettu eri mittaisia opastettuja luontopolkuja.  

Ranta-Toivalassa sijaitseva Halmejoen lehto on noin 24 hehtaarin kokoinen EU:n Natura 2000-verkostoon kuuluva luonnonsuojelualue. Halmejoella on arvokkaita lehtoja, kuivista hakamaalehdoista kosteisiin saniais- ja suurruoholehtoihin. Komeimmillaan alueen lehdot ovat pohjoisosan norojen ja itse Halmejoen varsilla, missä kotkansiivet ja muut suuret saniaiset muodostavat viidakkomaisia kasvustoja. Halmejoen lehdoissa kasvaa Pohjois-Savossa harvinaisia eteläisiä lajeja, kuten lehtopalsamia, lehtoleinikkiä ja lehtopähkämöä. Korpinurmikka ja korpisorsimo puolestaan edustavat vaateliasta itäistä taigalajistoa. Halmejoen lehdon tunnuslaji lehtopalsami on kosteissa koivuvaltaisissa lehdoissa silmiinpistävän runsas.  

Ihmistoiminnan vaikutukset näkyvät Halmejoen lehdoissa. Alueet ovat entisaikaan olleet peltoja ja laitumia, ja toiminnan jälkiä on nähtävillä edelleen alueen kasvillisuudessa. Suojelualueella on 2000-luvun alussa tehty hoitotöitä, joilla on pyritty ennallistamaan ja monipuolistamaan alueen luontoa. Lehtipuuvaltaisuuden säilyttämiseksi on pohjoisosan harmaalepikoista poistettu kuusia, entisiä pelloille istutettuja koivikkoja on palautettu kosteiksi lehdoiksi sarkaojia tukkimalla ja vanhoja kuusikoita on monipuolistettu lisäämällä lahopuun määrää. 

Lehtojen rehevyys ja lehtipuuvaltaisuus houkuttelevat alueelle monenlaisia lintuja. Lehtokerttuja, sirittäjiä ja mustapääkerttuja alueella pesii poikkeuksellisen paljon. Peukaloisten suosiossa ovat rehevät ja ryteikköiset koivu- ja leppälehdot, joissa asustaa useita pareja kuulomatkan etäisyydellä toisistaan. Lehtimetsien lintuharvinaisuuksia ovat pyrstötiainen ja pikkutikka; onpa alueen vanhenevissa ja lahoavissa koivikoissa tavattu myös valkoselkätikka. Ylärinteen kuusivaltaisissa metsissä viihtyvät muun muassa idänuunilintu ja pikkusieppo.  

Halmejoen luontoon voi tutustua noin 2.5 kilometrin mittaisella luontopolulla, jonka varrella on kyläyhdistyksen ylläpitämä laavu ja nuotiopaikka. 

Karhonsaaressa on kaksi Natura 2000-verkostoon kuuluvaa kallioista, luonnontilaista mäntymetsää kasvavaa suojelualuetta, joiden yhteispinta-ala on noin 13 hehtaaria. Luonnonsuojelualueille ominaisia ovat jylhät kalliot, mutta kallioiden vastapainoksi muualta saaresta löytyy myös rehevää lehtokasvillisuutta.  

Karhonsaaresta on löydetty luonnonvaraisia putkilokasveja 170 ja nelisenkymmentä eri sammallajia. Saari on suotuisa elinympäristö myös monelle eläinlajille. Karhonsaaressa on puulajipuisto, jossa kasvaa istutettuina lähes sata erilaista puuta ja pensasta. Puulajipuistossa kasvaa muun muassa komeita vanhoja lehtikuusia, lehmuksia, tammia ja alppiruusuja. Vanhimmat puuistutukset ovat peräisin 1900-luvun ensimmäisiltä vuosikymmeniltä. 

Karhonsaari sijaitsee Kallavedellä, pienen venematkan päässä kaupungista. Saaressa kulkee merkitty polku, Karhonkierto, joka kiertää myös luonnonsuojelualueiden kautta.  

Katiskaniemessä sijaitsee noin 14 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue, jonka arvokkaimpia osia ovat lehtipuuvaltaiset lehdot ja komeat kalliomänniköt. Hienoimmillaan lehdot ovat niemen keskiosan painanteessa entisillä pelto- ja niittymailla. Katiskaniemen lehdoissa kasvaa muun muassa lehtokuusamaa, lehtopähkämöä, näsiää ja mustakonnanmarjaa. Myös uhanalaisiin lahottajasieniin kuuluvaa harjasorakasta on löydetty alueelta. Alueella on monipuolinen linnusto ja muun muassa pikkutikan tiedetään viihtyvän rantalehtojen harmaalepikoissa. Vanhat haavat ovat tärkeitä alueen liito-oraville. 

Alueella voi kulkea kävellen ja hiihtäen ja siellä voi poimia marjoja ja sieniä. Maasto on herkkää kulumiselle ja siitä syystä alueella tulisi kulkea polkuja pitkin. Alueella kulkee noin kahden kilometrin mittainen maastoon merkitty luontopolku.  

Kallaveden suurimman selkävesialueen, Keski-kallaveden saaristossa on yli 60 erikokoisesta saaresta ja luodosta koostuva luonnonsuojelualue. Yhteensä luonnonsuojelualuetta on noin 28 hehtaaria. Alue kuuluu Natura 2000-verkostoon. 

Saarten valtapuuna on mänty ja useilla saarilla on maisemallisesti arvokkaita kalliomänniköitä. Muutamien saarten sisäosissa kasvaa myös hieman kuusta ja joillakin saarilla on tiheitä lehtipuuvesakoita. Osa luodoista on kokonaan puuttomia. Pääosa rannoista on kallioisia ja kivikkoisia ja rantakasvillisuus on suojaisia lahtia lukuun ottamatta melko karua. Alueella on kasvistollisesti edustavia kalkkikallioita ja luonnontilaisia vanhoja metsiä. 

Keski-Kallaveden saaristo on erittäin arvokas linnuston suojelukohde. Linnuston tyyppilajeina ovat kala- ja selkälokki, kalatiira ja tukkakoskelo. Melko yleistä saaristossa on tavata myös harmaalokkia sekä muita lokki- ja vesilintulajeja. Maakuntalintumme kuikka pesii rauhallisilla selkävesillä.  

Alueen rauhoittamisella turvataan paitsi arvokkaan linnuston myös ainutlaatuisen saaristomaiseman säilyminen. 

Saaristo on kiinnostava luonto- ja ulkoilukohde. Saaret ovat myös suosittuja sienestys- ja marjastusalueita. Kaupungin omistamat vesialueet ovat viehe- ja verkkokalastajien suosiossa. Alueella kulkee melonta- ja veneilyreittejä. Saaristossa liikkujia varten on rakennettu useita nuotiopaikkoja ja kalamajoja.  

Kivijärven suo on luonnontilainen suo Kurkimäen eteläpuolella. Suon takana Kivijärven niemessä sijaitseva vanha kuusimetsä kuuluu kiinteästi samaan kokonaisuuteen ja luo suolle komeat maisemalliset puitteet. Suolla on suursaranevaa, tupasvilla- ja isovarpurämettä sekä kangaskorpea. Suo on keskustastaan hyvin vetinen.  

Rauhoitettu alue on pinta-alaltaan noin 10,5 hehtaaria. Alueen rauhoittamisen tarkoituksena on suojella alueen suo- ja metsäluontoa säilyttämällä se koskemattomana. 

Koijoen korven luonnonsuojelualue on 3,8 hehtaarin laajuinen maakunnallisesti merkittävä rehevän suoluonnon suojelukohde. Suojelun tarkoituksena on suojella alueen suo- ja metsäluontoa säilyttämällä se koskemattomana.  

Alueella on järeää, kuusivaltaista saniaiskorpea, lehtokorpea ja metsäkortekorpea. Kotkansiipeä kasvaa paikoin runsaasti. Muuta alueella olevaa vaateliasta lehtokorpilajistoa edustavat muun muassa tesma, kaislasara, lehtotähtimö, lehtomatara, korpisorsimo ja velhonlehti. Suojelualueen rajalla, luonnonuomassa mutkittelee Koijoki. 

Maaningan Korkeakosken luonnonsuojelualue on yksi Pohjois-Savon vanhimpia suojelualueita. Siellä sijaitseva Korkeakosken kanjoni on noin kaksi kilometriä pitkä ja 41 metriä syvä, jyrkkäreunainen rotkolaakso, jonka pohjalla virtaa Korkeankoskenjoki. Suojellun rotkolaakson yhteispinta-ala on noin 35 hehtaaria. Suojelualueet kuuluvat EU:n Natura 2000 -verkostoon. Osa suojelualueesta on Kuopion kaupungin, osa Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen ja osa yksityisten maanomistajien omistuksessa. Alueella sijaitseva Korkeakoski on Suomen korkein vapaana virtaava koski. Korkeutta portaittain putoavalla koskella on noin 36 metriä. Korkeakoski ja Korkeakoskenjoki saavat vetensä useista pienistä järvistä, jotka päätyvät jyrkkien kallioseinämien reunustamaan Maaninkajärveen. 

Rotkon topografiset ja pienoisilmastolliset tekijät luovat alueelle erikoiset olosuhteet, joiden ansiosta kasvillisuus on rehevää, monipuolista ja joukossa on runsaasti vaateliaita ja harvinaisia lajeja, kuten hajuheinää, lehtotähtimöä, kalliokohokkia, tesmaa, mustakonnanmarjaa ja velhonlehteä. Rotkon pohjalla valtalajeina kasvaa monin paikoin kotkansiipeä ja muita suuria saniaisia. Puusto kanjonin pohjalla ja jyrkillä rinteillä on enimmäkseen tuoreen ja lehtomaisen kankaan järeätä kuusikkoa, mutta sekapuuna koivua, raitaa, pihlajaa ja harmaaleppää on myös runsaasti.  

Korkeakosken luonnontilaiset ja lahopuustoiset kuusimetsät houkuttelevat alueelle monenlaisia vanhoissa metsissä pesiviä lintuja. Alueella voi tavata esimerkiksi idänuunilinnun, pikkusiepon ja pohjantikan. 

Alueella on noin 5,5 kilometrin mittainen retkeilyreitti, Kanjoninkierros, joka kulkee osittain luonnonsuojelualueella.  

Korsunmäen kanjoni 2 -luonnonsuojelualue on osa Tervalammin noin 30 hehtaarin suuruista suojelukokonaisuutta.  Pinta-alaltaan Korsumäki kanjoni 2 on noin 19,4 hehtaaria. Suojelualueella on vaihtelevasti eri-ikäistä metsää, joista vanhimmat ovat boreaalista luonnonmetsää, ojitettuja puustoisia soita, luonnontilaisempia rantasoita ja lehtoja. Alue on rauhoitettu osana Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmaa (METSO). Rauhoittamisen tarkoituksena on metsäluonnon suojeleminen säilyttämällä alue luonnontilaisena. 

Korsumäen Tervalampeen viettävällä luoteisrinteellä sijaitseva alue on luonnontilaisen kaltaista uudistuskypsää lehtomaisen ja tuoreen kankaan sekametsää, jonka pääpuulajeina ovat kuusi ja mänty. Alueella kasvaa myös järeää haapaa ja koivua. Lahopuuta alueella on runsaasti. Alueella on muutama jyrkänne ja paikoin on lehto- ja korpilaikkuja. 

Tervalammin korpisoilla on tehty ennallistamistöitä rakentamalla patoja ojitettujen suoalueiden vesitalouden palauttamiseksi. Työt toteutettiin ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelman rahoituksella vuosina 2021–2022 

Alueen metsät ovat tärkeä kasvupaikka monille luonnontilaisissa metsissä viihtyville sammal- ja jäkälälajeille, kuten uhanalaiselle aarnisammaleelle. Myös uhanalaiset liito-orava ja varpuspöllö kuuluvat alueen lajeihin. Luonnontilaiset metsät ovat sopiva elinympäristö myös pikkusiepolle ja idänuunilinnulle.  

Kylmämäen lehto sijaitsee Matkusjärven itäpuolella Valkealammen rannalla Karttulantien eteläpuolella. Kasvillisuus on enimmäkseen tuoretta kuusivaltaista lehtoa ja alueella kasvaa useita vaateliaita lehtolajeja, harvinainen rusokääpä sekä raidan keuhkojäkälä. Alueen kaakkoisosa sisältyy valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan ja Suomen Natura-verkostoon. Rauhoitetun alueen pinta-ala on noin 6,9 hehtaaria. Alueen rauhoittamisen tarkoituksena on lehtokasvillisuuden ja metsäluonnon suojelu sekä alueen vaateliaan eliölajiston elinmahdollisuuksien turvaaminen. 

Matkusjärven itärannan lehtorinne on valtakunnallisesti merkittävä lehtokasvillisuuden esiintymisalue. Etelä-Kuopiossa sijaitseva lehto on osa EU:n Natura 2000-verkostoa ja kuuluu myös valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan. Kuopion kaupunki omistaa lehdon eteläosasta kolme palstaa, joiden pinta-ala on yhteensä noin 4,1 hehtaaria. 

Alueen kallioperän kalkkivaikutuksen takia kasvillisuus alueella on varsin rehevää ja monilajista. Alue on rauhoitettu tarkoituksena suojella alueen lehtokasvillisuutta ja turvata vaateliaan eliölajiston elinmahdollisuudet. 

Mustamäen luonnonsuojelualue on Niittylahdessa sijaitsevan Mustajärven kupeeseen nouseva kallioalue. Kallioalueita peittävät näyttävät jäkäläpeitot ja alueen rantakalliot kohoavat paikoitellen lähes pystysuorina Mustajärven yläpuolelle. Järven pinnan ja mäen laen välillä on korkeuseroa nelisenkymmentä metriä. 

Suojelualue on kooltaan 27.2 hehtaaria. Alueen ydinosat rauhoitettiin 1970-luvun puolivälissä geologisen kohteen, luonnonmaiseman ja metsäkasvillisuuden suojelualueena ja sitä laajennettiin merkittäviltä osin vuonna 2021.  

Niittylahden alue on suosittu ulkoilu- ja retkeilykohde. Mustamäen luonnonsuojelualue sijoittuu noin 8 kilometrin mittaisen retkeilypolun varrelle.  

Muurainen on Pohjois-Kallavedellä sijaitseva pinta-alaltaan noin 15 hehtaarin laajuinen saari, joka on muutamaa mökkitonttia lukuun ottamatta kokonaan rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi.  

Saaren pohjoisosan metsät ovat pääosin mäntykankaita. Muualla saaressa vallitsevat sekametsät. Keskiosan painanteisiin on taas muodostunut kangaskorpea. 

Alue on rauhoitettu tarkoituksena säilyttää saari rakentamattomana sekä turvata saaren metsien luonnonmukainen kehitys aarniometsiksi. Lisäksi on haluttu turvata saaren rajoitettu virkistyskäyttö. 

Natura 2000-verkostoon kuuluva Korsunmäen alue on monipuolinen rehevien soiden, lehtojen ja kallioiden muodostama suojelualuekokonaisuus. Kaupunki omistaa tältä alueelta noin 8.3 hehtaarin suuruisen Mökinalussuon lehtoalueen ja noin 2.1. hehtaarin alueen Korsunmäen lettosoita. 

Mökinalussuon alueella on lehtoja, lehtomaisia metsiä ja lehtokorpea. Pääpuulajina lehdoissa on järeä kuusi ja kasvillisuudessa silmiinpistävää on lehtokuusaman runsaus. Kasvillisuuden rehevyyden aiheuttaa kallioperän dolomiittikalkki, jota on aikaisemmin pienimuotoisesti myös louhittu. Kaivutoiminnan seurauksena on alueella edelleen nähtävissä umpeen kasvavia kalkkikuoppia.  

Korsunmäen letot sijaitsevat nauhamaisesti Sulunniementien eteläpuolella usean tilan alueella. Kaupungin omistama alue sijaitsee suojelualueen luoteisosassa.  

Pienen Neulalahden lehto sijaitsee Neulaniemessä, Pienestä Neulalammesta Pieneen Neulalahteen laskevan puron varressa. Pinta-alaltaan suojelualue on noin 0,9 hehtaaria.  

Alueen erikoisuus on pieni metsälehmusmetsikkö. Muilta osin suojelualueen kasvillisuus on enimmäkseen kuusivaltaista saniaislehtoa.  Alueen lehtolajeja ovat näsiä, lehtokuusama, tesma sekä mustakonnanmarja. Myös lehtomatara, lehtopähkämö sekä lehto- ja kaiheorvokki kuuluvat alueella kasvaviin lehtolajeihin.  

Alue on rauhoitettu 1990-luvun alussa tarkoituksena säilyttää lehmuksia kasvava lehto luonnontilaisena ja turvata vaateliaan kasvilajiston elinmahdollisuudet.  

Piiroomäen lehto on Riistaveden Pölläkässä sijaitseva maakunnallisesti merkittävä lehtoalue. 15,3 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue on rauhoitettu tarkoituksena suojella alueen lehto- ja metsäkasvillisuutta sekä pienvesiä ja turvata alueen vaateliaan eliölajiston elinmahdollisuudet.  

Kasvillisuudeltaan rehevimmät isojen saniaisten muodostamat lehtojuotit sijaitsevat mäkien rinteillä kulkevien purojen ja norojen ympäristössä. Muilta osin alue on tuoretta ja lehtomaista kangasta, paikoin myös tuoretta lehtoa. Pääpuulaji alueella on kuusi. Valtapuuston ikä on lähes 100 vuotta ja alue on saanut kehittyä pitkään ihmistoiminnalta rauhassa. Alueen lehto- ja korpikasvillisuuteen kuuluvat muun muassa kotkansiipi, hiirenporras, mustakonnanmarja, korpisorsimo, tesma ja lehtomatara.  

Kallaveden Potkunsaaressa Karhonsaaren naapurissa on eräs Kuopion merkittävimmistä luonnonvaraisista metsälehmusesiintymistä. Metsälehmusten turvaksi on alueelle perustettu noin 1 hehtaarin luonnonsuojelualue. 

Alueella kasvaa useita kymmeniä metsälehmuksia, joiden joukossa on sekä huomattavan suuria että pienempiä puita. Kasvillisuus alueella on rehevää ja lehtomaista. Alue kuuluu Natura 2000-verkostoon osana ”Halmejoki-Karhonsaari-Potkunsaari” -kokonaisuutta. 

Pyöreäsuo on noin 1,2 hehtaarin kokoinen pieni keidassuo. Nimetön suo on vetinen nevakorpi, joka on pinta-alaltaan noin 1 hehtaarin suuruinen. Nämä luonnonsuojelualueeksi jo 1970- luvulla rauhoitetut pienet suot sijaitsevat Petosen kaupunginosassa, Pyörön koulun läheisyydessä. 

Rasinmäen lehto on Pienen Neulamäen rinteillä sijaitseva noin 7,8 hehtaarin kokoinen lehtoalue, jonka rauhoituksen tarkoituksena on säilyttää lehto luonnontilaisena ja turvata alueen vaateliaiden kasvilajien elinmahdollisuudet. Alue kuuluu EU:n Natura 2000-verkostoon. 

Rasinmäen koillisrinteessä sijaitsevan kuusivaltaisen puronvarsi- ja rinnelehdon vallitseva kasvillisuustyyppi on kostea ja rehevä saniaislehto. Suojelualueen sisälle jää myös kostea notkelma, joka on tyypiltään lähinnä lehtokorpea. Kuusivaltaisessa lehdossa kasvaa runsaasti lehmuksia, tuomia sekä lehtopensaista näsiää, lehtokuusamaa ja koiranheittä. Alueen kasvilajistoon kuuluu lisäksi useita vaateliaita lehtolajeja, kuten myyränporras, kotkansiipi, mustakonnanmarja, lehtoaro sekä lehto- ja kaiheorvokki.  

Valtakunnallisesti merkittävä Rukasniemen lehto on yksi Laivonsaaren lehtoalueista ja kuuluu osana Laivonsaaren monipuolisista lehdoista ja luonnonmetsistä koostuvaan laajaan Natura-kohteeseen.  

Rukasniemen lehdon kasvillisuus on rannan läheisyydessä kuivaa kuusama-koiranheisilehtoa, joka pohjoisemmaksi mentäessä muuttuu kuusivaltaiseksi käenkaali-sudenmarja-tyypin lehdoksi. Suojelualueen pinta-ala on noin 4,8 hehtaaria.  

Riistavedellä sijaitseva Silmäsuo-Kukonharja on noin 10 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue, joka muodostuu kahdesta maisemallisesti ja geologisesti arvokkaasta harjusupasta. Suppien pohjalla on suursaranevaa ja Silmäsupassa nimensä mukaisesti kaunis avovesilampare. Suppien rinteet ovat mänty- ja kuusivaltaisia kangasmetsiä, joissa on paikoin jo luonnonmetsien piirteitä ja kohtalaisesti lahopuuta.  Alueen rauhoituksen tarkoituksena on arvokkaan luonnonmaiseman, geologisen muodostuman ja soiden sekä metsien suojelu.  

Riistavedellä sijaitseva noin 9.5 hehtaarin laajuinen Sormulanvaarun luonnonsuojelualue on geologisesti, kasvitieteellisesti ja maisemallisesti arvokas harjuselänne, joka kohoaa yli 40 metriä lähivesiä korkeammalle. Harjulla kasvaa runsaasti masmaloa ja siellä on laajoja sianpuolukkakasvustoja.  

Sormulanvaarun molemmista päistä on aikoinaan otettu soraa, mutta alue on soranoton jälkeen maisemoitu 1990-luvulla. Maisemoidulla alueella kasvaa nuorta männikköä. Muualla harjun rinteillä mäntymetsät ovat jo paikoin melko luonnontilaisen oloisia. Alueella on tehty luonnonhoitotöitä, muun muassa harventamalla tiheitä mäntytaimikoita ja raivaamalla lehtipuuvesaikkoja harjun rinteiltä. Masmalon kasvuolosuhteita on parannettu paljastamalla kivennäismaata kasvustojen lähistöltä. Masmalotuppaiden määrää on seurattu säännöllisesti lähes kahdenkymmenen vuoden ajan.   

Tervaruukin korpi on noin 2,3 hehtaarin kokoinen suojelualue Neulaniemessä Kolmisoppi-Neulamäen laajan luonnonsuojelualueen pohjoispuolella. Alueen rauhoittamisella pyritään turvaamaan alueen vaateliaan kasvilajiston elinmahdollisuudet. Alue kuuluu EU:n Natura 2000-verkostoon. 

Suojelualueella olevan lähteen ympäristössä kasvavat harvinaistuneet tuoksumatara ja lähdetähtimö. Muita alueella tavattavia vaateliaita lehtokasveja ovat näsiä, lehtomatara, koiranheisi ja kotkansiipi.  

Niittylahdessa sijaitseva Tonkkurinmäen selänne on noin 20.3 hehtaarin kokoinen suojelualue. Kallioisen mäenharjanteen laki kohoaa noin 150 metrin korkeuteen ja laelta aukeavat hienot näkymät Kallaveden suuntaan. Suojelualueen maisemaa hallitsevat vankat mänty- ja kuusimetsät.  

Alue on rauhoitettu 1970-luvun puolivälissä geologisen kohteen, luonnonmaiseman ja metsäkasvillisuuden suojelualueena. Suojelualuetta on laajennettu vuonna 2021. 

Niittylahden alue on suosittu ulkoilu- ja retkeilykohde. Tonkkurinmäen luonnonsuojelualue sijaitsee opastetun ulkoilureitin varressa. 

EU:n Natura 2000-verkostoon kuuluvan Vanuvuoren luonnonsuojelualueen pinta-ala noin 125 hehtaaria. Kaupungin omistukseen luonnonsuojelualue on siirtynyt tilakauppojen myötä useilta eri maanomistajilta. Nykyään kaupunki omistaa Vanuvuoren suojelualueen lähes kokonaan.  

Vanuvuori sijaitsee Hiltulanlahden rannalla ja kohoaa Kallaveden pinnasta katsottuna lähes 140 metrin korkeuteen. Vanuvuoren profiili hallitsee maisemakuvaa laajalla alueella eteläisessä Kuopiossa. Vanuvuoren laki muodostuu kolmesta eri huipusta, Ukko-Vanusta, Akka-Vanusta ja Pikku-Vanusta. Korkein huippu, Ukko-Vanu, on 212 metriä merenpinnasta ja se on Kuopion neljänneksi korkein mäki. Mäkien välissä sijaitsee pieni luonnontilassa oleva Pirtulampi.  

Vanuvuoren ylärinteet ovat jyrkkiä ja louhikkoisia järeää mäntymetsää kasvavia mäkiä. Notkot mäkien välissä ja mäkien alarinteet ovat pääosin kuusivaltaisia ja rehevämpiä. Kuusen lisäksi notkoissa kasvaa vanhoja lehtipuita, kuten koivua ja raitaa sekä harmaaleppää ja haapaa. Paikoitellen on runsaasti kuolleita kuusikeloja, haapapökkelöitä ja kuusi- ja haapamaapuita. Akka-Vanun jyrkänteen alapuolella on erittäin lahopuustoinen notko. 

Vanuvuorella on arvokasta vanhojen metsien linnustoa. Alueella on tavattu muun muassa varpuspöllö, pikkusieppo, idänuunilintu ja sinipyrstö. Myös pohjantikasta, harmaapäätikasta, huuhkajasta ja metsosta on havaintoja.  

Vanuvuori on suosittua retkeily- ja virkistysaluetta. Alueella saa liikkua kävellen ja hiihtäen ja siellä saa marjastaa ja sienestää. Retkeilijöiden toivotaan käyttävän alueella olevia polkuja maaston liiallisen kulumisen välttämiseksi.  

Vierunmäen luonnonsuojelualue on 11,5 hehtaarin kokoinen suojelualue Riistavedellä. Suojelualue on jyrkkä, mäntyvaltainen kalliorinne, aivan Iso-Vieru nimisen järjen rannassa. Alueen rauhoittamisen perusteena on metsien eliöyhteisöjen ja metsäluontotyyppien suotuisan suojelutason saavuttaminen. Alue on rauhoitettu osana Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kampanjaa ”Luontolahjani satavuotiaalle”.

Vääräjärven luonnonsuojelualue on 7,7 hehtaarin kokoinen suojelualue Niittylahdessa. Alue on keskiosiltaan varttunutta kuusivaltaista kangasmetsää, jossa paikoin löytyy vanhoja kilpikaarnaisiakin ylispuumäntyjä. Paikoittain alueella on myös sekapuuna koivua, haapaa, harmaaleppää ja raitaa sekä alikasvoksena katajaa ja pihlajaa. Alueen länsiranta on valtaosin mäntyvaltaista isovarpurämettä. Lahopuuta löytyy kohtalaisesti. Vääräjärven suojelualueella elää muun muassa vaarantunut aarnisammal. Alue rauhoitettiin vuonna 2021 osana METSO-ohjelmaa.