Kuopion kansainvälinen toiminta


Kuopion kansainvälisessä toiminnassa on kyse ammattimaisesta ja päämäärähakuisesta kansainvälisestä kanssakäymisestä, jolla tavoitellaan hyvinvointia kuopiolaisille asukkaille. Tämä tarkoittaa muun muassa tiedon ja näkemysten vaihtoa kansainvälisten asiantuntijoiden ja asiantuntijaorganisaatioiden kanssa, kulttuurivaihtoa, koulujen oppilas- ja opettajavaihtoa sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien avaamista Kuopion alueen yrityksille.

Kansainvälistä yhteistyötä tehdään monissa verkostoissa ja hyvin monipuolisesti erilaisilla sektoreilla. Kuopion kaupunki on asiantuntijaorganisaatio, jonka työntekijät osallistuvat kansainvälisten asiantuntijaorganisaatioiden toimintaan muiden työtehtäviensä ohessa ja omaksuvat parhaita kaupunkiosaamisen käytäntöjä muualta maailmasta hyödynnettäviksi Kuopiossa.

Kuopion strategia 2030 nostaa kansainvälisyyden yhdeksi kolmesta läpileikkaavasta tavoitteesta. Strategian mukaan

"Kansainvälisyys on ovien avaamista ja verkostojen antamista kumppaneiden käyttöön, alueen osaamisen ja vahvuuksien tunnetuksi tekemistä sekä asiantuntijayhteistyötä. Se on myös sitä, että huolehditaan organisaation valmiuksista kumppaneiden ja asukkaiden kansainvälistyessä sekä vastuullisesti kunnan kotoutumistehtävästä ja yleisestä suvaitsevaisesta ilmapiiristä."

Kuopion kaupunki tekee kansainvälisyyden saralla yhteistyötä laajan verkoston kanssa. Kansainvälisyyden parissa toimii Kuopiossa kaupunkiorganisaation lisäksi muun muassa yrityksiä, järjestöjä sekä oppilaitoksia. Yhteistyön eräänä tavoitteena on kehittää Kuopioon maailmalta saapuvan palveluprosessit toimivammiksi ja saada kaikki toimijat kertomaan Kuopion viestiä maailmalle samalla tavalla.

Kansainväliset teemaverkostot



Käytännön kansainvälistä yhteistyötä tehdään asiantuntijaverkostoissa. Kuopio osallistuu mm. seuraavien verkostojen työskentelyyn.

  • WHO:n Euroopan Healthy Cities on 100 eurooppalaisen kaupungin verkosto, jonka osallistujat vaihtavat hyvinvoinnin edistämisen käytänteitä keskenään ja oppivat toisiltaan. Yhteydenpitoa hoitaa hyvinvoinnin edistämisen palvelualue.
  • Kestävän kehityksen maailmanlaajuinen ICLEI – verkosto. Yhteydenpitoa koordinoi kaupunkiympäristön palvelualue.
  • XARXA FP, ammatillisen opetuksen opiskelijaliikkuvuutta edistävä eurooppalaisten kaupunkien espanjalaisvetoinen verkosto. Toimija ja yhteystaho Kuopiossa on Savon koulutuskuntayhtymä.

Edustustot

Itä- ja Pohjois-Suomen yhteinen EU-edustusto Brysselissä toimii erityisesti EU-rahoitteisen hanketoiminnan tiedottajana ja hanketoimijoiden verkottajana sekä alueen ikkunana Eurooppaan, myös alueen osaamisen markkinoinnin kanavana.

Muut verkostot

Edellä mainittujen lisäksi kaupunkiorganisaation käytettävissä on suuri joukko palvelualueiden omia ja yksittäisten henkilöiden kansainvälisiä verkostoja ja kontakteja. Uusia kontakteja saadaan jatkuvasti projektien myötä sekä henkilöiden osallistuessa kansainväliseen yhteistyöhön ja kokemusten vaihtoon, kuten ulkomaiseen työssä oppimiseen tai kansainvälisiin konferensseihin.

Myös Kuopion kouluilla on laajaa kansainvälistä hanketoimintaa ja kontakteja. Kontakteja on saatavissa myös Kuopion alueen kumppanitoimijoiden kansainvälisiin verkostoihin tutustumalla. Oppilaitoksilla on perinteisesti laajimmat kansainväliset kontaktiverkostot.