Kuopion kansainvälinen toiminta
Kansainvälistä yhteistyötä alueen kehittämiseksi ja kuopiolaisten hyvinvoinnin edistämiseksi.
Kuopion kansainvälinen toiminta
Kansainvälisen yhteistyön tavoitteena on edistää alueen kehittymistä ja kuopiolaisten asukkaiden hyvinvointia. Viime vuosina Kuopion kaupunki on panostanut erityisesti pohjoismaiseen yhteistyöhön. Tavoitteena on tuoda parhaita kaupunkiosaamisen käytäntöjä muualta maailmasta hyödynnettäviksi Kuopiossa.
Kansainvälistä yhteistyötä tehdään monissa verkostoissa sidosryhmäyhteistyönä kestävän kehityksen periaatteita ja digitaalisuuden mahdollisuuksia hyödyntäen. Kuopion kansainvälinen toiminta on mm.:
- tiedon ja näkemysten vaihtoa kansainvälisten asiantuntijoiden ja asiantuntijaorganisaatioiden kanssa
- kulttuurivaihtoa, koulujen oppilas- ja opettajavaihtoa
- uusien liiketoimintamahdollisuuksien avaamista Kuopion alueen yrityksille
Kuopion strategia 2030 nostaa kansainvälisyyden yhdeksi kolmesta läpileikkaavasta tavoitteesta: “Kansainvälisyys on ovien avaamista ja verkostojen antamista kumppaneiden käyttöön, alueen osaamisen ja vahvuuksien tunnetuksi tekemistä sekä asiantuntijayhteistyötä. Se on myös sitä, että huolehditaan organisaation valmiuksista kumppaneiden ja asukkaiden kansainvälistyessä sekä vastuullisesti kunnan kotoutumistehtävästä ja yleisestä suvaitsevaisesta ilmapiiristä”.
-
Ruotsin Suomen suurlähettiläs vieraili Kuopiossa
Ruotsin Suomen suurlähettiläs Peter Ericson vieraili Kuopiossa 26.–27. maaliskuuta. Aurinkoinen kevätsää toivotti suurlähettilään tervetulleeksi ja tarjosi Kuopiosta parhaat puolet. Keskusteluissa oli esillä muun muassa kokonaisturvallisuus sekä kuopiolainen urheilumenestys. Pohjoismainen yhteistyö keskiössä Itä-Suomen yliopistossa Vierailu käynnistyi tutustumisella Itä-Suomen yliopistoon, jossa vieraan vastaanottivat terveystieteiden […]
-
Toukokuussa juhlitaan Kuopion monikulttuurisuutta
Kuopion kaupunginteatterilla järjestetään monikulttuurinen Yhdessä Kuopiossa -tapahtuma lauantaina 23.5. klo 11–19.30. Toista kertaa järjestettävä tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille kuopiolaisille. Tapahtuman ohjelmassa on musiikkia, tanssia ja eri kulttuurien esittelyä […]
-
Kysely kansainvälisille asukkaille
International House Kuopio toteuttaa kyselyn kerätäkseen tietoa alueen kansainvälisten asukkaiden kokemuksista ja tarpeista. Kyselyn toteuttaa harjoittelijamme, joka on kansainvälinen opiskelija Savonia-ammattikorkeakoulusta. Kysely toteutetaan osana opinnäytetyötä. Kyselyn tarkoitus Kyselyn tavoitteena on […]
-
Kuopio ratkaisee kaivosten vedenkäytön haasteita ja varautuu vesihuollon kyberuhkiin
Kuopiossa sijaitsee Suomen monipuolisin ja monialaisin vesiosaamisen keskittymä, Kuopio Water Cluster. Klusterissa etsitään ratkaisuja niin kaivosten vedenkäytön ongelmiin kuin erilaisiin veteen liittyviin turvallisuushaasteisiin, kuten kyberuhkiin. Kuopio haluaakin olla vuonna 2030 […]
-
Uusi englanninkielinen e-kirja Discover Kuopio – The Everyone Guide on julkaistu
Englanninkielinen e-opas Discover Kuopio – The Everyone Guide – For Locals, Visitors & Global Talent on julkaistu tänään. Angelika Kriegerin kirjoittama e-kirja on suunnattu niin kansainvälisille osaajille, uusille tulijoille, vierailijoille ja matkailijoille […]
-
Suomalainen kokonaisturvallisuuden malli herätti kiinnostusta Brysselissä – Delegaatio sai hyviä eväitä osaamiskeskuksen valmisteluun
Kokonaisturvallisuuden osaamiskeskus -hankkeen, Kuopion kaupungin ja Savonia-ammattikorkeakoulun edustajat vierailivat Brysselissä 3.–4. joulukuuta vahvistamassa yhteistyötä EU-toimijoiden kanssa ja tuomassa esiin suomalaisen kokonaisturvallisuuden mallin mahdollisuuksia eurooppalaisessa varautumisessa. Vierailun aikana delegaatio tapasi Euroopan […]
124 000
Asukasta
119
Kansalaisuutta
1000
Kansainvälistä opiskelijaa
15+1
Ystävyyskaupunkia