TKI-toiminta

Kuopio on kasvukykyinen ja kansainvälisesti merkittävä yliopistokaupunki. Kestävän kasvun perustana on elinkeinoelämän uudistuminen ja työpaikkakasvu. Yrityksiä ja työelämää lähellä oleva tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta on Kuopiossa vahvaa. Kuopion merkitys koko itäiselle Suomelle on tärkeä.
Alueellisen kasvun ja osaajien saatavuuden edistämiseksi on tärkeää, että turvataan oppilaitosten riittävä asema ja resurssit, sekä huolehditaan, että alueellinen innovaatio- tutkimus- ja kehitystyö mahdollistuu.
-
Terveyteen ja hyvinvointiin painottuvan osaamiskeskittymän toimintaedellytykset tulee turvata.
Kuopion yliopistollinen sairaala KYS on merkittävä elinkeinopoliittinen TKI-kehitysalusta sekä maan johtavia opetussairaaloita yhdessä Itä-Suomen yliopiston kanssa. Terveyssektorin ytimessä toimii avoin innovaatioekosysteemi Kuopio Health.
Terveysalan työpaikkoja on Kuopiossa yli 5 000 ja terveyteen kytkeytyviä yrityksiä on Kuopion alueella kaikkiaan yli 1 000. Yliopistollinen kampus sijaitsee Kuopion keskustan tuntumassa Savilahdessa. Uudessa Savilahden kaupunginosassa sijaistee kolmen kouluasteen kampus, ja se on vähähiilisten ratkaisujen smart city -kokeilualue. Savilahdessa toimii yli 20 000 osaajaa, huippuammattilaista ja opiskelijaa.
Hyvinvointialueiden rahoitusmalliin tulee tehdä korjaus. Yliopistosairaalalisän kohdentaminen hyvinvointialueen väestömäärän perusteella on epäoikeudenmukainen, eikä liity yliopistollisen sairaalan velvollisuuksien, kuten tutkimus- ja opetustoiminta, laajuuteen millään tavalla. Oikeudenmukaisempi tapa olisi perustaa jako yhteistoiminta-alueen väestömäärään.
-
On huolehdittava, että alueellinen innovaatio- tutkimus- ja kehitystyö mahdollistuu.
Kaupungin ja valtion (TEM koordinoima) välinen ekosysteemisopimus tukee kaupungin innovaatiovetoista kasvua, kilpailukykyä, elinvoimaa, työllisyyttä ja kansainvälistymistä. Kuopion painopistealueet ovat Terveys- ja hyvinvointiteknologia sekä Vesi.
Ekosysteemisopimusten kantavana ideana on innovatiiviset kaupungit, jotka omien vahvuuksien pohjalta hyödyntävät digitalisaation, uusien teknologioiden ja hiilineutraaliuden tuomia mahdollisuuksia ja siten vauhdittavat elinkeinoelämän uudistumista ja kestävää kaupunkia.
Sopimuksilla vahvistetaan vetovoimaisten osaamiskeskittymien ja innovaatioympäristöjen rakentumista sekä suomalaisten toimijoiden kytkeytymistä kansainvälisiin TKI-verkostoihin ja arvoketjuihin. Näin kehitetään innovaatiotoiminnan ekosysteemejä eli tiiviitä yhteistoimintaverkostoja, vahvistetaan osaamiskärkiä sekä lisätään tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuutta kaupunkilähtöisesti.
Keskeisinä keinoina ovat kaupunkikehityshankkeet, innovatiiviset julkiset hankinnat, tutkimustulosten hyödyntäminen, uudet liiketoimintaekosysteemit, start-up -yhteisöt sekä osaamisen vahvistaminen kansainvälisten osaajien avulla. Toimenpiteiden odotetaan luovan uutta paikallista kehitysdynamiikkaa, kansainvälisesti merkittäviä uusia kasvuavauksia sekä kaupunkien välisen yhteistyön tiivistymistä sopimuksen painopistealueilla.
Lisätietoja:
- Arto Holopainen, Innovaatiopäällikkö, arto.holopainen@kuopio.fi, 045 139 3996
Anu Häiväläinen, Yritysasiamies, anu.haivalainen@kuopio.fi, 044 718 2036
- Arto Holopainen, Innovaatiopäällikkö, arto.holopainen@kuopio.fi, 045 139 3996
-
Kuopion alueen rooli ja vahvuudet tulee huomioida turvallisuus- ja huoltovarmuusasioissa sekä Suomen tuleviin hävittäjähankintoihin liittyvässä kehittämisessä sekä turvallisuusalan osaamisen laajemmassa kehittämisessä.
Pelastusopisto on siviilivalmiuden, varautumisen ja kansainvälisen pelastustoiminnan erityisosaaja. Pelastusopistolla Kuopiossa on erinomainen harjoitusalue ja muut turvallisuusalan oppimisympäristöt. Pelastusopisto, puolustusvoimien Rissalan tukikohta ja varuskunta sekä alueen korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten turvallisuusosaaminen muodostavat yhdessä merkittävän kokonaisuuden ja kehittämispotentiaalin, jonka pohjalle on rakentumassa valtakunnallinen turvallisuuden osaamiskeskittymä.