Uudistuneet Kuopion museo ja kirjasto

 

Kuopion vuonna 1907 valmistunut valtakunnallisesti merkittävä, suojeltu museorakennus on peruskorjattu. Teknisesti kattavan korjauksen lisäksi historiallisesti arvokas rakennus on laajentunut ja yhdistynyt viereiseen pääkirjasto-rakennukseen. Laajennus mahdollistaa toiminnallisten ja tilallisten synergiaetujen lisäksi museon ja kirjaston välisen laajemman yhteistyön.

Vuosina 2018–2020 toteutettu Kuopion museon peruskorjaus ja laajennus tarjoaa  kaupunkilaisille uudenlaisen, vetovoimaisen kulttuurikohteen ja kohtaamispaikan monipuolisine palveluineen.

Tähän toimintaan olemme saaneet avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Tiedon ja tarinoiden kortteli – yksi ovi, miljoona mahdollisuutta.

Kuopion museo ja pääkirjasto muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden, joka avataan yleisölle kesällä 2021. Kokonaisuus rakentaa osaltaan hyvän elämän pääkaupunkia.

Tiedon ja tarinoiden kortteli on kaikenikäisten paikka ajattelulle, kohtaamisille, toiminnalle, oppimiselle ja yhteiselle muistille. Miljoonan vuosittaisen kävijän kortteli on enemmän kuin osiensa summa: tarjolla on kokonaisvaltainen elämys ja viiden tähden asiakaskokemus kaikille.

Tiedon ja tarinoiden korttelissa kuuluu yhteisöllinen porina!

Kuopion museon peruskorjaus- ja laajennus-hankkeen päätöksenteko

Tiedotteet


Kuopio museo harjakorkeudessaan - Tiedon ja tarinoiden kortteli esittäytyy 30.1 Kohtaamossa 29.1.2020 (pdf)

Kurkista uudistuvaan museoon, tutustu tiedon ja tarinoiden kortteliin 29.3.2019 (pdf)

Raksakamera kuvaa museon työmaan vaiheita 4.3.2018 (pdf)

Valtio tukee Kuopio museo-hanketta 16.1.2019 (pdf)

Kuopion Energia toimittaa jäähdytyksen Kuopion museolle ja pääkirjastolle 22.11.2018 (pdf)

Kuopion museon peruskorjaus- ja laajennus -hankkeen työmaa käynnistyy 9.11.2018 (pdf)

Kuopion museon peruskorjaus- ja laajennustyöt alkavat syksyllä 17.5.2018 (pdf)

”Hila” vei voiton Kuopion museon arkkitehtuurikilpailussa 23.2.2017 (pdf)

Kuopion museon arkkitehtuurikilpailu 20.9. – 16.12.2016 10.2.2017 (pdf)

Yhteystiedot Yhteystiedot