Vehmerin luontotaival


Lähiluontoa Vehmersalmen kirkonkylän maisemissa

Vehmerin luontotaival on Kuopion uusin, syksyllä 2017 käyttöön otettu retkeilyreitti, jonka pituus on noin 4.3 km.  

Luontotaival sijaitsee Vehmersalmen kirkonkylän tuntumassa, yksityisten maanomistajien mailla. Maanomistajien kanssa tehtyjen sopimusten mukaisesti kaupunki on rakentanut alueelle reitin ja siihen liittyvän palveluvarustuksen. Reitin lähtöpaikkana on kirkonkylän hautausmaan paikoitusalue.

Reitti kulkee mäntyvaltaisessa metsämaastossa osin polkuja ja osin tien laitaa pitkin.  Kauniissa järvenrantamaisemissa kulkeva, runsaan kilometrin osuus Vehmersalmen kirkonkylältä Rantarinne nimisen tien päästä Luukaarteen laavulle, on varustettu luontopolkutauluin. Polulla kulkijalle kerrotaan muun muassa jääkauden luontoon jättämistä jäljistä, muuttuvasta metsäluonnosta ja metsän monista asukkaista.

Laavupaikan varustukseen kuuluu puuliiteri, jätepiste, käymälä ja infotaulu. Aivan laavun läheisyydessä on myös pieni paikoitusalue, osoite Rahkamäentie 59, 71310 Vehmersalmi.

Talvisin laavu toimii myös hiihtäjien ja moottorikelkkailijoiden taukopaikkana.