Perusopetus


Kuopiossa on 1.1.2011 alkaen 35 kaupungin ylläpitämää peruskoulua, joiden lisäksi erityisopetusta järjestetään myös Paloahon, Maria Jotunin ja Alavan sairaalakoulun yksiköissä. Peruskoululaisia on lukuvuonna 2010 – 2011 yhteensä 8320. Yksityisinä perusopetusta antavina oppilaitoksina kaupungissa toimivat Steinerkoulu Virkkula ja Kuopion kristillinen koulu.

Perusopetus on yleissivistävää koulutusta, jonka oppimäärän laajuus on yhdeksän vuotta. Perusopetus on maksutonta ja tuottaa kaikille saman jatko-opintokelpoisuuden. Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä opettaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja.

Peruskoulu käsittää vuosiluokat 1-9, ja se on tarkoitettu koko ikäluokalle (seitsemännestä kuudenteentoista ikäluokkaan). Peruskoulun päättäneille tarjotaan mahdollisuutta yhden vuoden kestävään lisäopetukseen. Aikuisille on tarjolla perusopetusta Kuopion Aikuislukiossa.

 

PERUSOPETUKSEN KOULUPOLUT (pdf)